KIrosanan vahti, osa II

Vaimo kysyi taannoin kuka minut opetti monipuolisesti kiroilemaan. Muotoilin että kai minullakin voi jokin synnyinlahja olla.

Kiroilua on tutkittu taas (SS 16.3.). On siis aika päivittää omat kokemukseni.

Kirosana onkin aika ajoin paikallaan. Satunnaiskivun huojentajana se hakkaa jopa polvirukouksen. Vuolas noituminen on etovaa. Kirosanat menettävät myönteistehonsa.

Jos niinku-viljely välimerkkinä ällöttää, niin mustien haaskalintujen parvi peittää auringon kun teinitytöt suoltavat omaa jalkovälimerkkiään.

Tämä ei ole kiroilun kevyt ylistys. Tyyli on oltava. Jätkäporukassa minä kiroilenkin jätkien lailla, herraseurassa herraskaistapaan.

Taannoin luin tiedetutkimuksesta, jossa kiistetään, että kiroilu kertoisi vain sivistyksen ja kotikasvatuksen puutteesta.

Osuva kiroilu – kuin pirturyypyn repäisy sisuskaluissa – kertoo tiedetutkimuksen mukaan myös verbaalisuudesta ja sanavaraston laajasta osaamiskäytöstä ja älykkyydestä kunhan kiroilun sovittaa tilanteen ja seuran mukaisesti.

Urheilussa juniorivuosina oppi kiroilemaan. Jalkovälimerkin huutaminen oli merkki siitä, että syöttö ei mennyt putkeen tai maaliin. (samaa pettymysmerkkiä ilmiselvästi, kun huulilta luki, käytti etenkin Seppo Räty kun keihäs tuli tikkana alas.)

On sielunvihollisen apuun manaamisessa kirjallisuudellakin ollut osansa. 12-vuotiaana luin Pohjantähden ykkösosan. Veikko Huovinen laski sittemmin, että siinä on 232 kirosanaa, rivouksia ja karkeuksia.

Perkele täräytetään 86 kertaa, saatana jämäköittää ilmaisua 72 kertaa, helvetin osuus on 30, jumalauta lohkaisee 21 merkintää, paska 10 ja persekin 9.

Vitjamuna ihan terminä – neljä mainintaa – kiinnosti ja kysyin äidiltä sen merkitystä. Äiti sanoi sovittelevasti, että mitähän jos lukisit kaksi muuta osaa tuonnempana. Näin asianmukaisesti tapahtuikin.

IMMU

0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu