Kitakisat

Käteen osui helatorstain aamuna, kirja nimeltä Hiljaisuuden etsijöitä – ihmisiä elämän perimmäisten kysymysten äärellä.

Äkkiseltään uumoilin, että viimeinkin on koottu teos sunnuntaiaamuisin keskiolutkuppilan tiskillä hiljaisuutta hakevista keski-ikäisistä perheellisistä miehistä.

Kirja kertoi kuitenkin suorituspaineidensa keskellä hiljaisuuden suvantoja etsivistä.

Useimmat väittävät turvaavansa hiljaisuudessa taivaan jumalaan. Tokko korskeat nykyihmiset kykenevät edes sen verran kumartumaan, että Jumalansa näkisivät, ruohonkorresta puhumattakaan.

Olen aina kavahtanut äläkkää, elämöintiä ja meuhkaamista muutenkin. Mutta jos joku siitä korviin asti venyvän erektion saa, niin vassokuu.

Ihmiset pitävät kuulemma hiljaisuuden retriittejäkin. Porukka kasaantuu vanhalle kansakoululle oleman keskenään hiljaa.

Tämmöisiin osallistujat ovat takuulla niitä, jotka eivät voi olla ottamatta äkkipikaista kantaa. He kommentoivat, vaativat päitä vadille, vaanivat räyhäämisen aihetta.

Katkaisuhoitoa he tarvitsevatkin.

Ihmisen räyhävimman vuoksi maailma on monesti käännetty ylösalaisin, atomipommit pudotettu, ilmakehä myrkytetty, kansoja murhattu, pörssejä romahdutettu.

Pitäisivät melumaakarit kerrankin kitansa minuutin kiinni, niin ällistyisivät millainen vaikutus sillä on psyykeen. Omaan ja kanssaihmisten.

Ei tässä nyt rikkumatonta hiljaisuutta olla vaatimassa. On niitä miellyttäviäkin kommunikointitapoja, vaikka huutaminen onkin yleisin.

Minullakin on ollut tuttuna muuan monieleinen, hyvää tarkoittava mutta osittaissuulas alustava alkoholisti. Kovin lempeän hiljaisesti hän usein tarinoi havainnoiden seikkoja, joita ei muuten tulisi merkille panneeksikaan. Se on semmoista elämänehtoon pikkupiirteistä kartoitusta.

Kiusallisia ovat teennäisnotkeat sanailijat, joilla on runsas ja kuuluva, joskin hatara, mielipideaineisto kaikesta, ennen kaikkea toisten asioista.

Mitähän tapahtuu sitten lopullisen hiljaisuuden jonossa?

Luulenpa, että P. Pietarin Ison Portin takaa kuluu jylhä ääni:

– Te mellakoijat, päristäjät, ja muut jokapaikan huhuilijat, menkää helvettiin siitä! Mutta sinä siellä, eksyksissä olevan näköinen mies kädet korvilla, astu kapeaa, valkoisin ympyriäisin kivin reunustettua polkua kohti solisevaa puroa. Olen jo kauan odotellut ihmistä, jonka kanssa voin vaieta ymmärtäväisesti ja kiusaantumatta. Otetaan espressot ja Vecchia Romagnat ja kuunnellaan metsien, vetten ja tuulten sinfonioita, joita ihan turhaan ihmisille taannoin sävelsin.

Helatorstairauhaa:

IMMU