Kulttuurihaju

 

Kulttuuria sanotaan hetkien suureksi syventäjäksi. Joitakin unohtumattomia hetkiä olen kokenut.

Kun luin liian nuorena A.P. Tšehovin novellit ja Dostojevskin Idiootin niin oivalsin, ettei minun huoli tärvellä omaa, läheisteni ja mahdollisten lukijoiden elämää omilla jorinoilla.

Runoudesta löysin Anna Ahmatovat ja Edith Södergranin. Jopa minä hoksasin, että heidän runokirjansa kyllä lukaisee vartissa mutta lukemiseen menee koko loppjuikä.

Musiikissa vavahdin hoksatessa voivani kuunnella Wagneria ilman Hitleriä, Bachia ilman Jumalaa ja Sibeliusta ilman nationalistista paatosta.

Kulttuuriin pätee, sanoi Alvin Toffler, mansikkahillosääntö: mitä laajemmalle sitä levittää, sitä ohuemmalti sitä on.

Siksi vieraannuin himphampun pyhittämisestä kulttuuriksi. Huonosti piirretyt sarjakuvat ovat kaunokirjallisuutta, installaatiot kuvataidetta, iskelmäjollotukset rock-”lyriikkaa”.

Itseruoskinnalta välttyy kun ei erehdy suolistokaasupäästöihin kesäteattereissa, viulunkitkukseen pelimannipäivillä, eikä avaa kotimaista teurastusdekkaria.

Tuota tuumasin askeltaessa Valkeisenlammen viertä kohti tärkeintä kulttuurikohdetta – kirjastoa.

Kohta rinnalle rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni. Otin aloitteen:

– Mikä on huikein kulttuurielämykseksi?

– Kun äiti pakotti viuluopintoihin ja lopulta kysyin musiikinopettajanaapurin mielipidettä taipumuksistani. Äkeä rouva äsähti hankkineensa metsurin kuulosuojaimet. Kehotin häntä kertomaan sen äidille. Näin viulu asianmukaisesti myytiinkin.

Mainittakoon että Ojarummusta kehittyi aikuisiällä taidokas pianisti.

– Mitenkä ulkoliikuntakulttuurisi?

– Mieluusti matkaan vielä kerran Pariisiin Sartren ja de Beauvoiren lempikahvilan Cafe de Fleurin terassille pelaamaan dominoa.

Suvainnette korostaa, että Ojarumpu on jalkapallotaituri, joka hallitsee myös riplailun ennen laukaisemista – myös eräässä muussa, perhelehdessä mainitsemattomassa – pariliikuntalajissa.

Kuvataiteissa tiesin Ojarummun konservatiivirealistiksi ja käyvän Vatikaanissa kumartamassa Rafaelin loggioita..

Kirjaston ala-aulassa oli taannoin, no, toritaidenäyttely. Ojarumpu juuttui taulun ääreen, jossa oli punainen mummonmökki riippakoivujen katveessa, vieressä välkehti ranta. Paikalle ehätti taiteilija itse:

– Haluatteko ostaa taulun?

– En, mutta haluan tietää missä idyllisessä paikassa vietätte kesänne? syvensi Ojarumpu kulttuurihetkeä.

Loittonin, vähin äänin, kirjastovirk..no, kirjahyllyjen tuoksuun.

IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu