Läskinapina

Liikakilot puhuttavat, kuten aina, joulun jälkeen.

On kehitetty uusia auttavia pillereitä painonhallintaan.

Tekoäly, niinpä tietysti, on muka apu liikakiloihin.

On Suomessa paljon legginseihin ahdettua pekonia etenkin nuorten kehossa. Ei se tuota nautintoa kun nätti nuori tyttö kiiruhtaa talipallona.

Muitakin konsteja kun on.

Mutta piruako se kenellekään kuuluu jos joku kaivaa hampaillaan ennenaikaisen hautansa.

Tunnen monta joviaalia lihavaa mutta myös kärttyistä luirua.

Olen, öhöm, ollut 40 vuotta samoissa kiloissa. Sotaväessä lihoin. Ei tykkipatterissa juostu tai ryömitty polvet kurassa. Istuttiin kuormurin lavalla.

En juurikaan syönyt armeijan nk. ruokia, jälkiruokaa söin. Sanoivat sitä jarruksi joka muka hillitsee seksihaluja. Kukaan tyttöystävistä ei kylläkään valittanut…

Siviilissä katsoin sivukuvaani peilistä. Siitä se alkoi laihdutus: ennen syömistä lasillinen vettä eikä pötsiä pömpölleen. Hyvin on toiminut ilman kummempaa itserääkkäystä kuten hölkkää iiriksessä hullun suden palo.

Kävelen ympäri Valkeisenlampea kädet selän takana, teen aamuisin viisi tiibetiläistä liikettä. Ne rauhoittavat myös sielun sisintä.

Muuan lempikirjani on Lasse Lehtisen reseptikooste Täyteläistä elämää.

Hytkäyttävin luku siinä on Painonvartijoiden lounas. Kolme herraa, pääkonsuli Harry Mildh, johtaja Seppo Sarlund ja toimittaja Aarno ”Loka” Laitinen vartioivat ettei paino laske alle 125 kilon.

Lempieväs on läskisoosi.

Opetus on että askeesi ja ahdasmielinen niuhotus, lihan kuritus ja kieltäymys ovat aiheuttaneet. paljon enemmän pahaa kuin joviaalit nautinnot.

Hitlerkin oli kasvissyöjä, jolla oli yksi kives…

Ruokaa teen vaimolle ja Timjamille yhä. Suolaa olen vähentänyt, kalan paistovoihin lisään oliiviöljyä, kerma on paksuimmillaan 22-prosenttista Arlaa.

Olisiko paha sanoa, että sovelias keho ja korrekti kieli on parasta kanssavaeltajien kunnioittamista!

Rauhaa elämän eväässä:

IMMU