Laulun kehykset

Jo nuoruus alkoi kukkia, tarkistin peilistä ponnahtiko poskille finnejä.

Bob Dylan on antanut haastattelun The New York Timesille.

Hän kertoo tunteneensa rajatonta kuvotusta George Floydin kiduttamisesta hengiltä.

Dylan oli, on, sukupolveni suurin idoli kirjoitettuaan protesti- ja kansalaisoikeuslauluja.

Hän on yhä voimissaan, toimi Bill Clintonin ja Obama Barackin joukoissa.

Hän sanookin nykymaailmasta: ”Äärimmäinen ylimielisyys voi johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Ehkä olemme tuhon partaalla.”

Dylan oli meille nuorille soihdunkantaja. Yhä rauhan liekki palaa rasismia, fasismia, militarismia ja nationalismia vastaan.

Blowin’ in the Wind LP:ltä Freewheelin’ vuodelta 1963 oli kappale joka viitoitti elämännäkemystämme. Yksi kilpilauluistani se on yhä.

Triolla Peter, Paul ja Mary on siitä upea versio. Joku saattaa muistaa kuinka iki-ihana Joan Baez lauloi sen Forest Gumpissa.

The Times They are a-Changin’ elää yhä. Tietysti myös seitsenminuuttinen Like a Rolling Stone.

Ristiriitaakin ilmeni. Kun Dylan siirtyi akustisesta kitarasta sähköiseen monet hyljeksivät häntä. Suotta.

Oli hänellä uskonnollinen kriisikin. Hän ”saarnasi” konserteissa kappaleiden välissä. Se meni sentään ohi.

Dylan sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2016. Vähän venkoilin siitä ja – onneksi – nuori ystäväni toimittaja Suonna Kononen hieman suutahti. Anteeksi.

Nyt Dylan, 79, julkaisee kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden albumin. Se (HS 15.6.) sisältää viittauksia jazz- ja bluesmuusikoihin, Woody Guthrie oli Dylanin suurin esikuva, kirjailijoihin, historiallisiin ja fiktiivisiin henkilöihin. Hän mainitsee vaikkapa Anne Frankin.

Dylan on osoittanut, että vaarallisimpia aseita on pienikaliiperiset ihmiset.

Jo Nietzsche tiesi millainen on ylimielinen, piittaamaton, ahne ja mutta myös katkeraksi syrjitty kansanosa, jonka armottomia mielipiteitä kuvaa tämä hänen mietelmänsä:

”Ketkä ovat suurimmaksi vaaraksi tulevaisuudelle? Eivätkö vain hyvät ja oikeudenmukaiset?”

Tuulenrauhaa:
IMMU