Lestikievari – pienimuotoinen

Tutkija on (HS 18.7.) yllättynyt suomalaisten alkoholin käytön ja luonnon kietoutumisesta toisiinsa.

Ainahan sitä on ollut.

Takavuosina jätkäporukat kokoontuivat tanssilavan takaiseen näreikköön kimppapullon kanssa. Loppuillasta näreikössä nahisteltiin sitten pöytäviinapullon pohjista. Heille vaihtui unelma tuoksuvasta sylistä levottomaksi uneksi sammalvuoteella.

Suvainnette luontohenkisen retroilun (joku selväpäinen tämän kehyksen voi muistaakin).

Eno O asutti pientilaa H:n kirkonkylän takamailla. Olin siellä kesäisin. O hävisi välillä oudosti muutamaksi tunniksi.

Kerran seurailin häntä ja tavoitin peltirakennelman äärestä ja kysyin kuten kaveri kaverilta:

– Mitäpä hommaat?

Enon silmät välähtivät:

– Teen tässä kemian lopputyötä.

Illemmalla tuli tilalle nimismies virkapuvussa ja uteli tärkeästi, koska enon vaimo oli läsnä:

– Täällä pitäis olla pontikkatehdas.

– Niin pitäis, niin pitäis, vastasi eno lupsakasti.

Kun vaimo loittoni niin eno supatti nimismiehelle:

– Tulet päivää myöhässä ja kaksi aikaisessa.

Parin päivän päästä nimismies palasi siviileissä ja miehet menivät minne menivät.

Nimismiehen lähtiessä aistin, että hän hölskyi jotenkin kummallisesti. Tiedustelin enolta siihen syytä.

– Oiskoon vettä polovessa. Se on vähän valitellu, eno vilkutti silmää ovelasti.

Sitten, hän ja minä – luottomieheksi osoittautunut – palasimme luontoon kemian lopputöihin.

IMMU

jk. Jos näette minut herrasväen joukossa Snellmanin puistossa siemailemassa viltin päällä skumppaa ja haukkaamassa sushia niin hälyttäkää oitis valkotakkisia paikalle. Mutta luontonsa kullakin. Suvakki kun olen.

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu