Linkolan reitin viitoittivat linnut

Armoa ei ole. Veljeyden periaate, lääkärietiikka, humanismi, ne ovat petosta. Stabiili tilanne ihmisen ja luonnon välillä menetettiin viime vuosisadalla.

Kuinka evoluutio saattoi kehittää olennon joka tuhoaa kaiken.

Minulla oli onni tavata Pentti Linkola (1932-2020) toukokuussa 1988 Sääksmäen Ritvalassa. Näin se pääosin meni:

Hänen sanottiin juovan mökissään käärmeen verta. Mutta rakasti talvea, keskiulappaa, häikäisyjä, kaukaisia saaria ja sininisä rantoja, joilla ei ollut mökkejä.

Linkolan reitin olivat viitoittaneet linnut, ne joita me emme nähneet.

Aluksi tervattiin rekeä, Linkolan katse oli lämmin kun näytti kahta sinivuokkoa mökkinsä seinustalla. Rantaan oli juuri tullut kaksi kuovia.

Sitten kauempaa pärähti moottorisahan ääni.

– Tuota minä en kuuntele, lähden pian pyöräretkelle ulkomaille.

Sitten hän toteaa, että maailma on totaalisesti ohi. Insinööritaito on uurastanut sen eteen kaikkensa.

Puolen päivän jälkeen Linkola syö ensimmäisen ateriansa, kauraryynejä, maitoa, hilloa.

Kun puhe alkaa, selvittelee Linkola verkkojaan. Hän pitää yksinkertaisesta ja yksitoikkoisesta tekemisestä:

– Silloin voi ajatella, ei tarvitse keskittyä työsuoritukseen.

Juomme pannukahvit, tarjolla on kahvikakkua, jonka pinnalla on ohut homekerros. Se vuollaan pois.

Linkola puhuu pehmeän levollisella äänellä kauheuksia(kin). Mutta silmät eivät kiilu, ääni ei kohoa:

– On järjetöntä tappaa ihmisiä siksi, että he ovat eri kansojen jäseniä. Oman kansamme sisällä on kyllä paljonkin, joita karsisin.

Linkola siteeraa O. Spengleriä: pitkän sodan kestävät harvat, pitkää rauhaa ei kukaan.

Linkola eloonjäämisoppi ei kelvannut vihreille. Hän sai puolustajakseen Suomen maailmalla kuuluisimman filosofin, Wittgensteinin seuraajan Cambridgen yliopistossa – G.H. von Wrightin:

– Jos tarvitsen puolustajakseni niin paljon aivokapasiteettia, niin puolustajia ei voi olla paljon.

Linkolaa loukkaa eniten prameus, ahneus, yltäkylläisyys. Eli ihmiseen on sisäänrakennettu kasvuajattelun malli. Lapsilla on oltava ”paremmin”.

– Miksi yhtä hyvin ei riitä?

– Hyvinvointi vie viehätyksen. Kun perustarpeiden tyydyttämiseksi ponnistelee, se tuo iloa. Kyllästyneisyys on suurin onnettomuus.

Linkolan luota poistuessa oli oltava pihalla vielä hiljaa, ihan hiljaa.

Erakot puhuvat eniten koska he myös vaikenevat eniten.

Sitten Linkola työntää veneensä Vanajanselälle, on työn, kalastuksen aika.

Lähtiessä ei huoli katsoa maailmankelloa. Se on sekuntia vaille 24.

IMMU

jk. kun sivun kokoinen, komeasti taitettu juttu Mullikassa ilmestyi, aamuviideltä soi puhelin. Äreä miesääni raivosi: Te olette hullu! Kiitos siitäkin.