Lukuvika

Lukeminen on ollut elämäni toiseksi paras nautinto. Arvattavasti parasta estää kotikasvatus esittelemästä.
Hesarissa tänään (12.1.) oiva ja laaja artikkeli ”Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo”.
Muuan opettaja kertoo, että on jo harkittava mitä sanoja käyttää, koska oppilaat eivät tiedä niiden merkitystä.
On oppilaita , jotka kerskuvat etteivät ole lukeneet yhtään kirjaa!
Lukeminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja harjoittelua aivan kuin urheilu, piirtäminen, musiikki ja matematiikka.
Minut vierotti juniorina jalkapallosta paitsi silmälasit niin se, että useimmat kinusivat, että pelataan heti eikä harjoitella. Minä jätin joukkueen, pomputtelin pihassa, ammuin rankkareita autotallin oveen, peippasin hangessa marjapensaita ja kahta hulppeaa mäntyä.
Samaa ovat kai tehneet huiput kuten Kai Pahlman, Atik Ismail, Jari Litmanen, Teemu Pukki.
Yksinäisyys sopi minulle ja lajiksi tuli lukeminen.
Lukeminen on nyt romahtanut nykylapsilla tablettien ja kännyköiden vuoksi. Vekottimet esineellistävät. Sanavarasto niukentuu.
Jokseenkin otettu olin kuten ainoa suursaavutukseni tytär Timjami porhalsi ala-asteikäisenä kotiin ja motkotti:
– Miksi et opeta minulle oikeaa kieltä. Eivät muutta ymmärrä mitä tarkoittavat röplyyttäminen, päkistäminen, pönttö-örvelö, uivelo?
Minä siihten:
– Sinulla onkin siksi oma perintö. Voit näyttää moukille kieltä.
Korkeakirjallisesti oppinut hänestä kehkeytyikin. (Öhöm!)
Lapsena saduista suosikkini oli Grimmin veljesten Poika joka halusi oppia pelkäämään. Kunpa vain osaisin väristä, hän huokaili.
Ensirakkauteni olivat Punahilkka ja Lumikki. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden myötä meri kiehtoi. Sindbadista juurtui uhkaus, jota yhä käytän jos kotona syntyy eripuraa: ”Antaa arpeutua, lähden merille.”
Saduissa on poikkeuksetta onnellinen loppu. Siksi niitä kutsutaankin saduiksi.
Teos joka humautti metrin halolla hartioihin oli Robin Hood. Hän otti rikkailta ja antoi köyhille. Se leimaa yhä yhteiskunnallista utopiaani.
Huckleberry Finnistä tajusin kuinka helposti ihmiset huijataan luopumaan vapaasta tahdostaan. Massana seurataan populisteja, jotka ovat ostettavissa mihin tarkoitukseen tahansa.
Ahneesti luin L.M. Montgomeryn Annat. Toveripiiri ivasi, mutta vuodet osoittivat lukemisen kaukoviisaudeksi. Annan tuntemisesta on ollut jopa sylihyötyä.
Tiina-kirjat luin tyyny vieressä. Jos kaverit yllättivät, sujautin kirjan sen alle.
Luettuani venäläisiä klassikkoja otaksuin olevani Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškinin sukua. Hän on oikea kirjallisuuden Kristus-hahmo, yleishurskastelijoiden vastavoima, viattomuudessaan vahva ja siksi ujo, varautunut ja syrjäänvetäytyvä.
Kade olen Jack Londonin Buck-koiralle. Se kuulee susien kutsun ja liittyy niihin. Valvon yhä öitä kuullakseni kutsun. Yhä kauempaa ja kauempaa ulvonta kuuluu.
Lukemattomien (!) seurassa jää ympärille usein kylmä rinki. Se on passeli hinta itsenäisyydestä ja on vapauttanut samastumasta joukkoon, josta on luotu erottumaan.
Lukuvikarauhaa:
IMMU
+8
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu