Maailman vihamaat

Musiikki palauttaa alati mieleen merkittävät kokemukset maailmasta. Nuoren elämännäkemystä musiikki muokkasi.
Nämäkin tapahtumat musiikki palautti kokemaani nk. eliittikoulussa todellisuuteen. Jäin aina yksin:
Biafra, vuosina 1967-70, kuvat luurangonlaihoista, suurisilmäisistä mustista lapsista. Aliravitsemus on aina ollut vallanpitäjien kurinpitokeino mutta kun se päästetään nälänhädäksi ovat seuraukset järkyttävät.
Kaikkien orjuutettujen ja sorrettujen muistolle soi Creedence Clearwater Revivalin ja myös Beach Boysin vuonna 1969 levyttämänä Cotton Fields.
Vietnamin sota – kuva napalmin polttamasta tytöstä itkemässä maantiellä. Se oli imperialismia. Sille soi Buffy Sainte-Marien Universal Soldier.
1968 uskottiin uuteen ihmiskuvaan, noustiin barrikadeille, huudettiin: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia.
Itse en käynyt tahtimarsseilla tai opintopiireissä, jos lapsena vierastin pyhäkoulua niin vihaisena nuorena sitten stalinistien pyhäkouluja ja toverituomiostuimia eli opintopiirejä.
4.4. ammuttiin mies, jolla oli unelma – Martin Luther King. Yhä kuulen korvissani kun Joan Baez lauloi Kingin hautajaisissa We Shall Overcome. Toivon kipinä, se kytee…
16.6. ammuttiin Amerika ja lännen toivo Robert Kennedy. Samana vuonna levytti duo Simon & Garfunkel LP:n Bookends, jolla on America – kuvaus matkasta halki USA:n. Surua lieventää alati myös Sound of Silence vuodelta 1964.
Praha 21.8.1968: Alexander Dubcek, sosialismin uudistaja, sovittelija, idealisti syrjäytettiin panssarein. Häntä ei tapettu, N-liitto ei halunnut hänestä pelkäämäänsä marttyyria. Ukrainassa Putin tekee sen presidentistä juuri hänet marttyyrin.
Prahan arpi helottaa yhä. Mutta ei pysyvä maailmannäkemykseni mennyt rikki, se syntyi sillä tavalla että jotain särkyi.
Lyö sydän, iske panssareihin, kirjoitti Timo K. Mukka kirjassaan Ja kesän heinä kuolee.
Se palauttaa mielen pohjalta A. Schweitzerin viisauden: ”Todelliset sivilisaation ihanteet ovat käyneet voimattomiksi koska olemme kadottaneet idealistisen asenteen elämään.”
Tuulessa se on – usko, toivo, rakkaus: Bob Dylanin Blowin’ in the Wind.
Sitten oli hiljaisempaa kunnes koitti 11.9.1973. USA:n lentokoneet iskivät Chileen. Salvatore Allende tapettiin ja Pinochetin diktatuuri niitti kansaa.
Ikilaulu Chilestä on Violetta Parran Gracias a la Vida, suomeksi sen lauloi Liisa Tavi : Elämälle kiitos.
Nyt mielessä soi taas Elvi Sinervon runoon Kaj Chydeniuksen säveltämä Natalia. Sen levytti Agit Prop. Natalia oli ukrainalainen ja Sinervon sellitoveri vankilassa sots-aikaan.
Tätä lauloin edesmenneen ja edelleen Kuopion parhaan näyttelijän Jukka Auvisen kanssa.
Siis: Maa vieras on ja kylmä kevät sen….
Kaiken tuo kokeneena saatan sanoa Robert Frostia mukaillen, että metsässä (yhteiskunnassa, maailmassa…) tie haarautui kahtia ja minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun. Siksi kaikki on toisin.
Siksikin tämä on kirjoitettu vasemmalla kädellä – vasen on lähempänä sydäntä.
Rauhaa vappuna(kin):
IMMU
0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu