Maalaisniitto

Myönnetään: olen ikikaupunkilainen. Asun kävelymatkan päässä torilta. Kaunein luontoääneni on ollut korkeiden korkojen kopse asvaltilla.
Taannoin erehdyin muuttamaan lähiöön, arkkitehdin piirtämään hulppeaan messutaloon.
Kestin vuoden ja palasin pölliklubiaskin takakanteen piirrettyyn ihmisen kokoiseen rintamamiestaloon.
As. Oy Enkelparventieksi sen kastoin. (Latoviinalla, siis kossulla, leimaa vaimo tilanteiden kärjistyessä.)
Tuokin palasi mieleen katsoessa erinomaista Suomi on maalainen-ohjelmaa.
Olen nakellut maalaisuudesta karkeaa pilaa.
” Mitä ei ole koskaan kuultu talonpojan suusta? Hyvä sato!”
”Maalla on helppoa: kiire on vain kasvukauden aikana.”
(Kaupungissa näennäiskiire on aina!)
Jouduin viettämään, nykyajattelussani siis sain viettää, kesiä maatalossa.
Mitä opin? Työteon.
Ylpeä olin kun Esko-isäntä antoi hevosvetoisen haravakoneen ajokortin.
Perunannostolomalta saatiin isästä orvolle lapsiperheelle perunat talveksi.
Heinätöiden hiki huuhtoutui savusaunassa. Sen päälle istuttiin auringonlaskua ihaillen vinttikaivon kannella, ihan hiljaa vain.
Jos pikkupoikana olisin osannut, olisin vakuuttanut itselleni: kun maailma aikanaan murjoo ja vähättelee niin muista silloin tätä hetkeä.
En juurikaan poikkea enää asvaltilta mutta salassa, niin rokkisukupolvea kuin olenkin, kyynellyn Unto Monosen tangoista ja katson Aku Korhosen vehnästelyä tukkilaiselokuvissa. Ihan samoin kuin pidän Yö-yhtyeen Joutsenlaulusta ja Matti Pellonpään hellyttävistä kaupunkilaishahmoista Aki Kaurismäen filmeissä
Josko kaupunkilaisten nykynuorten kannattaisi poiketa maalla. Saisivat tietää, ettei maito olekaan lähtöisin maitokaupasta.
Kaikissa meissä on maalaista. Minussakin ovat kai isovanhempien suvun kaukaiset maalaisjuuret. Ne ovatkin sitten niin syvällä, että latva saa heilua tuulessa.
Rauhaa, luomut silmillä:
IMMU
0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu