Maanantaiasennus

Maanantai on monelle hankala.

On kenties krapula ja veressä aamukulinarismin ilo – puolikas tölkki keskiolutta. Puoliso ottaa silmillään arkunmittoja.

Maanantaimelankolian perinpohjaisesti sotkemiseksi kerron aamusta erään ystäväni, joskin läheiseni, herra V:n elämässä.

On taas palattu aikoihin, jolloin V aloittaa pyhäpäivänsä Bachin motetilla Jesu, meine Freude. Se alkaa hellyydestä ja päättyy pelon ja uhman kautta valoon.

Elämä on muutakin kuin pikkujuttu parkaisun ja huokauksen välissä.

V tömähtää päivään aamu-tv:n sodan uhkien, Trumpin, Lukašenkan, kaiken vihapuheen myötä kuin telkkä pönttöönsä. Ottaa aikansa asetella silmät paikoilleen.

Murhe – se alati lähimpänsä haistava – pirstoo pian mieltä vesurillaan:

Älä uskoudu huolinesi enää kenellekään. Valtaosa ei piittaa, monet tulevat huolistasi vain tyytyväisiksi.

Muistikirjaansa V kirjoittaa: Tee yksi ihminen päivässä onnelliseksi; aloita itsestäsi.

Yleinen mielipide on termi, jota V karsastaa.

Jos jonkun mielipiteestä tulee yleinen, niin onko hänellä tiedossa totuus vai onko hän vain onnistunut levittämään erehdyksensä laajimmalle?

Jyrkkä mielipide on naula – helppo lyödä, hankala kiskoa pois.

Yleisen mielipiteen hyväksyminen on hyvää käytöstä. Sliipattu kumartelu on lurjuksen viimeinen lymypaikka.

Yleissivistys on kaunis sana järjestämättömille tiedoille, jotka mahdollistavat pinnallisen keskustelun samoin ajattelevien nyökyttelyseurassa.

Poliittisissa juhlapuheissa uhotaan, että vähäosaiset, koulutus, kulttuuri ja tutkimus säilyvät aina painopistealueina riippumatta taloudellisista suhdanteista. Jo tekee mieli sylkeä suustaan sapessa kastettuja teräväkärkisiä nuolia.

Oppostitio pauhaa, että hallitus ei suhtaudu heidän ”korjausesityksiinsä” kuten ne ansaitsisivat. No, olisivat tyytyväisiä. Suomi on pyhkinyt Ruotsilla jopa koronan hoidossa pöytää ja on selvästi selviytymisen (tähän asti) Euroopan mestari.

Puiston keskellä odottaa J.W. Snellman. Hän muistuttaa Danten sanoista: ”Helvetin esikartano on täynnä enkeleitä, jotka eivät olleet uskollisia Jumalalle mutta eivät uskaltaneet tätä uhmatakaan.”

He ovat ihmisiä joiden elämästä puuttuu häpeä ja kunnia. On se aika kierosta puusta tehty paperi, jolle talouselämän ja niin monen politiikantekijän puheet on kirjoitettu.

V:n lääke on, että toivo on muutettava teonsanaksi:

Ehkä sittenkään ei ole mahdotonta, että yksittäiset pienet teot ja omakohtaiset muutokset, joita kukaan ei näe, eikä ymmärrä, luovat maailman harmonian.

Sen kun saavuttaa voi palata ikiaatokseen: ehkä olen tyytväinen, että tänä aamuna vielä kipuun heräsin.

IMMU