Marlowe – romanttinen sielu yössä

Tympäännyin jo vuosia sitten dekkareihin. Niitä suolletaan ulos ja suosittuja ne ovat koska ovat liian helppoja, turruttavat väkivallalle. No, mitäpä keinoja ihminen ei kaihtaisi välttääkseen ajattelun vaivan.

Professori emeritus Matti Klinge kertoi taannoin minkä jännitysromaanin lukisi ja otti lopulta hyllystä Monte Criston kreivin. Upea valinta. Se kestää monta lukukertaa, on siis luovaa taidetta.

Joka talvi uusintana on yksi Raymond Chandler, suomeksi tai englanniksi. Dashiell Hammettia en unohda. Simenonin Maigretkin ovat yhä ehtaevästä.

Esikevätkertasin Chandlerin Pitkät jäähyväiset, suosikkini koko genressä.

Raymond Chandler (1888-1959) oli kovaksikeitetyn romaanikirjallisuuden ykkösklassikko. Hän sai myös klassisen englantilaisen koulutuksen. Chandler siteeraa Philip Marlowen suulla vaivatta Shakespearea ja T.S. Eliotia.

Hän oli ironikko ja eksistentialistinen urbaanien tuntojen kuvaaja. Chandler tunsi kierkegaardilaisen ironian.

Philip Marlowen itseironia oli metafyysistä leikkiä, jossa panoksena oli hänen kohtalonsa romanttisena sankarina.

Pitkissä jäähyväisissä (1953) hän sanookin ”Olen romanttinen sielu, kun kuulen äänen huutavan yössä menen katsomaan mikä on hätänä.”

Chandler luonnehti Marlowea epäonnistujaksi, joka tajuaa sen itsekin: ”Mutta monet parhaista miehistä ovat olleet epäonnistujia koska heidän erityislahjansa eivät sovi heidän aikaansa ja paikkaansa.”

Marlowe poimii kapakan edestä Terry Lennox-nimisen miehen, joka on naimissa monimiljonääri ja lehtimoguli Harlan Potterin tyttären kanssa.

Vaimo Sylvia löydetään murhattuna. Lennox ottaa syyn niskoilleen ja pakenee Marlowen auttamana Meksikoon.

Tällä välin Marlowe tapaa viihdekirjailija Roger Waden ja tämän hehkeän Eileenin.

Wade on alkoholisti, joka ei saa uutuuskirjaansa lopetetuksi.

Siinä on kirjan pohjakuvio. Eikä loppu, kuten ei koskaan, käy täysin yksiin löyhän salapoliisiromaanin kanssa. Rikollisen paljastuminen täyttää kirjassa vain puolet mutkikkaasta paljastuskuviosta

Paras todistus lienee Marlowesta Chandlerilta itseltään:

”Minulle Marlowe on yhdysvaltalaisen hengen ruumiillistuma, hänessä on aimo annos karua realismia, hitunen vanhaa kelpo rahvaanomaisuutta, vahva säväys pisteliästä nokkeluutta ja yhtä vahva säväys silkkaa sentimentaalisuutta, roppakaupalla slangia ja aivan yllättävä määrä herkkyyttä.”

Marlowe ei kumarra öykkäreitä, olivatpa nämä gangstereita tai ökyrikkaita yhteiskunnan manipuloijia tai poliiseja pahimmasta tai parhaasta päästä.

Murharauhaa:

IMMU