Matka pimeään, hämärän rajamaille

Kertasin eilen iltahämärässä ja pimenevässä yössä Joseph Conradin kirjan Pimeyden sydän ( vuodelta 1902, 160-sivuinen) ties monenneko kerran. Niin ehtymätön se on minulle ollut.

Conrad ( 1857-1924) kirjoitti taannoin arvostamalleen ystävälle:

”Se, että juuri sinä pidät kirjastani, on ihmeellisen hyvä uutinen, sillä kirjailija kirjoittaa vain puolet kirjasta, toisesta puoliskosta saa lukija pitää huolen.”

Hyvä kirja antaa lukijan tuntea, että luemme omasta kokemuksestamme. Kun kirjallisuus on parhaimmillaan, meistä tuntuu, että äkkiä muistamme jotain tärkeää, jonka olemme tienneet mutta unohtaneet.

Näin kirjoitti taas ruotsalainen kirjailija, lehtimies ja Conrad-tutkija  Olof Lagercrantz.

Hän kutsui Conradia viiden vuoden ajan tutkiessaan Pimeyden sydän-teosta ”jumalakseen”. Se on kiinteä ja ikuinen. Se sallii rakastaa itseään, tunkeutua syvemmälle sen salaperäiseen olemukseen. Se ei aseta mitään vaatimuksia mutta herättää kaipuun luokseen heti kun siitä erkanee.

Pimeyden sydän kertoo matkasta Afrikan ja samalla ihmismielen syvyyksiin, pimeyden ja pahuuden ytimeen.

Tarinan kertoja on merimies Charlie Marlow, jonka muuan belgialainen norsunluuta hankkiva kauppayhtiö oli palkannut Kongo-jokea seilaavan höyrylaivan kapteeniksi.
Pääosan kertomuksessa ottaa kuitenkin kauppayhtiön norsunluuagentti Kurtz.

Hänestä kuullaan koko ajan matkalla kohti hänen sijaintipaikkaansa.

Kurtz on jo rappeutunut, menettänyt todellisuudentajunsa, kadottanut korkeat ihanteensa. Mutta se päästään näkemään vasta loppua kohti edetessä. Teoksessa säilyy jännite koko ajan. Se syntyy pitkälti itse tarinasta ja sen pahaenteisestä kaiusta.

Merkillistä on, että Kurtz rypemisestään huolimatta on kiehtova hahmo. Alkuasukkaat palvoivat häntä jumalanaan, eikä Marlow itse voi inhon tunteestaan huolimatta olla ihailematta Kurtzin kutsumusta.

Conradin kieli on täynnä symboleja, jotka on mahdollista tulkita eri tavoilla. Etenkin valolla ja hämäryydellä sekä valon ja pimeän keskinäisellä vaihtelulla on tärkeä osa kertomuksessa.

Conrad kuvaa ennen kaikkea kolonialistista maailmankuvaa ja siirtomaapolitiikan raadollisuutta.

Romaani perustuu Conradin omiin kokemuksiin Kongossa 1890–91. Silloin elettiin imperialismin kukoistuskautta.

Nykyaika tuntee tarinan elokuvan kautta. Francis Ford Coppola ohjasi elokuvansa Ilmestyskirja. Nyt Pimeyden sydämen pohjalta.

Coppola siirsi tapahtumat Vietnamiin ja Kurtz on hänellä rappeutunut, mielensä menettänyt amerikkalainen eversti.

Joseph Conrad oli alun perin Tadeus Jósez Konrad Nelecz Kórzienowski. Hän syntyi silloisessa puolalaisessa, nykyisessä ukrainalaisessa kaupungissa Berdyzczówissa.

Perhe karkotettiin sittemmin Vologdaan Venäjälle. Puolaan palattua vanhemmat kuolivat ja poika joutui enon hoiviin. Hän asui Varsovassa Nowy Świat kadun talossa numero 47. Seinässä on nykyisin muistolaatta.

Olen käynyt siellä ikään kuin pyhissä.

17-vuotiaana Joseph lähti merimieheksi Marseillen kaupunkiin Ranskaan. Hän seilasi mm. Intian valtamerellä, Malaijin saaristossa ja Kongo-joella Afrikassa.

Sittemmin hän pestautui englantilaiseen laivaan ja jäi pysyvästi Englantiin 1894.

Onkin sanottu, että hän ajatteli puolaksi, käänsi ajatuksensa ranskaksi ja kirjoitti englanniksi.

Hänen esikuviaan olivat Flaubert, Maupassant ja Turgenjev. Hän yhdisteli Cooperin ja Stevensonin luomaa seikkailukirjaperinnettä Englannin romantiikan ajan runoilijoiden Wordsworthin ja Coleridgen maailmoihin.

Conradin teoksia ovat mm. Nostromo, joka on suomennettu myös nimellä Hopealaiva, Lordi Jim, Narkissoksen neekeri, Liekaköyden pää, novellikokoelma Nuoruus.

Conradin suhtautumista proosaan kuvaa varsin hyvin hänen lausumansa, että kaikista kirjoista romaanit, joita muusat kuulemma rakastavat, ovat aivan erityisellä tavalla myötätuntomme tarpeessa.

Josko se tarkoittaa, että olla toiveikas taiteellisessa mielessä, ei välttämättä ole sama kuin ajatella, että maailma on hyvä. Riittää kun uskoo, että ei ole mitenkään mahdotonta tehdä siitä sellaista.

Rauhaa:
IMMU