Natsikielisiä pelkäämässä

Olipa holokaustinen aamu. Yle esitti dokumentin saksalaissotilaiden Norjassa siittämistä lapsista. Heitä oli ainakin 12000 ja heitä rahdattiin sitten Saksaan, muka hoidettaviksi.

Hesarissa oli Jukka Petäjän oiva kirjoitus ”Holokaustinen kirjallisuus täyttää pian 75 vuotta – ja pitää sitkeästi pintansa”

Me elämme nyt pelottavaa poliittisen uusbrutalismin, omahyväisyyden ja empatiapuutteen, lähimmäisvajeen aikaa.

Kavahduttavia ovat meilläkin nämä 30-lukuhenkiset jahtitorven töräyttelijät,vähä-älymystö, joka on ikänsä lämpimistä vällyistään omaa etuaan huudellut.

Erno Paasilinna kirjoitti vuonna 1987 jutun Fasismin luontoinen virtaus Suomessa. Hän ennusti jaon A- ja B-ihmisiin.

On aika katsoa peiliin: A-ihminen – parempana itseään pitävä – ensin karttaa,sitten torjuu, halveksi ja lopulta vihaa heikompia kansalaisia.

Meitä ruokitaan nyt talousoikeistolaisuudella, nationalismilla, maahanmuuttajavihalla.

On aika kerrata Imre Kertészin kirja Kohtalottomuus.

Kun Kertész kertoo Auschwitzista, hän ei ajattele niinkään menneisyyttä vaan tulevaisuutta.

Auschwitzhan edustaa äärimmillään niitä hyveinä pidettyjä malleja, joihin meidät on kasvatettu: kuri, tottelevaisuus, velvollisuudentunto sekä työnteon ja tehokkuuden ihannointi, täytin vain käskyn -puolustelu.

Kaiken pahan juuri löytyy kulttuurimme autoritaarisista piirteistä. Niitä korostaa myös autoritaarinen yksijumalainen uskontomme.

Tämä juonne sävyttää vuoden 2002 Nobel-palkitun unkarilaisen Imre Kertészin (1926-2016) pääteosta.

Unkarinjuutalainen Kertész joutui 15-vuotiaana keskitysleirille ja vapautui 1945.

Kohtalottomuus ilmestyi vuonna 1975 ja se vaiettiin Unkarissa liki kuoliaaksi.

Romaani alkaa pojan isän joutumisella työleirille. Eräänä aamuna pojalle työtovereineen uskotellaan että heidät viedään Saksaan palkkatyöhön.

Kertész kertoo pojan kokemukset Auschwitzissa, Buchenwaldissa ja Zeitzissa päiväkirjanomaisesti

Pojat luulivat, ihan oikeasti savupiippujen hajun perusteella pääsevänsä töihin nahkatehtaaseen.

Tekstissä ei ole hänen välihuutojaan, osoitteluja, ulkopuolisia täsmennyksiä.

Kirjassa ei esitellä henkeäsalpaavia kauheuksia ja kärsimyksiä. Nykyväki, karmeaa sanoakin, ohittaa semmoisen elokuvista opittuna arkena.

Kertész antaa ymmärtää, ettei Auschwitz ole selittämätön poikkeus vaan ehta paljastus maailmamme todellisesta olemuksesta.

Siksi tämä kirja on parempi näköala ihmisyyden puutteisiin kuin useimmat kauheuksien vyörytyskuvaukset. Se ei ole juutalaiskertomus vaan ”meidän tarinamme mahdollinen ja peruuttamaton huono loppu.”

Jos loppuironia sallitaan, niin vähä-älymystön sivistystaso on toki noussut. Emme kutsu tulevaisuudessa keskitysleiriläisiä vangeiksi vaan asiakkaiksi.

Auschwitzia ei voi selittää, on kirjailija sanonut.

Mutta uskon että teokset ja lukijat pitävät huolen siitä, ettei sitä unhodeta.

Kun puhutaan holokaustista ei koskaan pidä jättää sanomat: ei koskaan, enää.

Rauhaa, yhä pyhää:

IMMU

 

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu