Nimihäivät

Nimi on ensimmäinen rengas ihmispolon nilkassa, sanotaan. Minun nimeni on Väinö. Siitä seuraava jeremiadi.
Isän suvussa kulkivat pojilla ruotsalaisperäiset nimet. Olihan isä Lennart ja hänen veljensä Hugo. Ne ovat myös veljieni, 30-luvulla syntyneiden, kakkosniminä.
Sisko ja minä synnyimme sodan jälkeen ja isä halusi aintaa meille siksi itsenäissuomalaisnimet: Kerttu Tyyne Katriina ja Väinö Heikki Tapani.
Sitten vuonna 1961 P. Saarikoski käänsi J.D. Salingerin kirjan Sieppari ruisapellossa stadin slangiksi. Liitteenä oli sanasto meille maalaisille.Väinö tarkoitti hölmöä!
Siitä alkoi vähä-älymystön rankutus: väinöväinöväinö. Isot jätkät, eivät he kirjasta tienneet, opastus oli tullut muualta, vanhemmilta kai.
Ringin keskellekin he minut käskyttivät. Sitten kävi näin: täräytin isointa oikealla suoralla turpaan.
Persielleen tömähti riähkä. Ei tiennyt että olen molempikätinen ja odotti vasenta koukkua. Luuli myös että olen arka nyyhky, ei tiennyt minun harjoitelleen itsepuolustustaitoja.
No, väinöttelyn aika oli ohi. Lyömishistoriani myös. Mutta luonnetta tuo kokemus lujitti.
Sitten teki J. Karjalainen Väinö-laulunsa ja nimestä tuli suosittu.
Alkuun en tajunnut. Kun torilla kuulin huudon: Väinö! Väinö! Tänne! Niin riensin paikalle ja samaan aikaan paarusti tuonnempaa vanhempiaan kohti ihan pikkuinen Väinö.
On muitakin nimiä, joista on kärsitty: Uuno, Tauno, Tahvo ja törkeimpänä Jorman mulkuttelu.
Siksi on hienoa että nyt annetaan lapsille vanhoja nimiä kuten Aino, Kerttu. Elvi, Saimi.
Mark Twain kirkasti taannoin: ”Nimet eivät ole miltä näyttävät. Yleinen walesilainen nimi Pxjxxllowep lausutaan Jackson.”
Väinö on taas peräisin Kalevalan Väinämöisestä: ”Vaka vanha Väinämöinen / laski laulellen vesiä…”
Niinpä tarkkailen näin ikääntyessä, hädän tullen, kusen kaareni jäntevyyttä. Virt(s)asipa päästä tai ei.

IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu