Onnen häivät
Suomessa elää, taas se on tutkittu, onnellinen kansa. Silti oppositio uhoaa, että huojumme rotkon reunalla.
Talousveijarit käyttävät tilastoja kuin humalainen lyhtypylvästä. Eivät saadakseen valaistusta vaan tukea.
Talouseliitti varastaa kertavoitoilla myös niiltä, jotka eivät vielä ole syntyneet niiden arvostettujen nimissä, jotka ovat jo kuolleet.
Moni yrittää tehdä lapsestaan onnellisen opettamalla hänet matkimaan rikkaita.
Tavis on toki eliitin mielestä kelvollinen jos hän on nöyrä, hiljaa rivissä eikä vaadi tasa-arvoa.
Tämä on uusbrutalismin aikaa. ”Onnellinen” vilunkimenestyjä ei tunne sääliä, häpeää, armoa.
Onnellisen kansan kansan syylä, henkinen persu, saa taas korviin asti venyvän erektion kun joku hokee mediassa kuinka kaikki on ahterista.
Jo Nietzsche ennusti nykypäivän: ”Ketkä ovat suurimmaksi vaaraksi tulevaisuudelle? Eivätkö vain hyvät ja oikeudenmukaiset?”
Siis: mikään ei unohdu niin nopeasti kuin hyvä teko.
Arkisen onnen lopputulos koostuu näinkin mikäli suvaitsette retroilun:
Kun yläkerrassa pohdin mitä ilkeää kirjoittaisin ja rappuja kapuaa uuniin laittamani pinaattilasagnen tuoksu, rakkikoira jalostuu valistuneeksi vahtikoiraksi.
Kun vaimo, 48 vuotta yhdessä vasta vain, välillä lavealle tielle eksyttyäni suuttuu niin olen onnellinen: hän rakastaa minua yhä!
Kun tajuan että en olen tarvinnut onnellisuusnaamiota, teeskennellä siis, en ole tarvinnut röheitä ulkoisia merkkejä onneen. Talonikin on pieni ja siksi ristin sen As. Oy. Enkelparventieksi.
Kun viehättävän naisen kohdatessa en vieläkään koe häntä pelkästään lähimmäisenä, olen onnellinen.
Kun tuleva (!) kaupunginvaltuutettuni arvostaa, tiedän sen, oikeudenmukaisuuden matematiikkaa eikä ahneuden laskuoppia, olen onnellinen.
Kun, omahyväisesti (!), muistelen, etten koskaan kiipinyt työssä ryömimisasennossa, olen onnellinen.
Kun tajuan, kivun piinaamana, ettei kuolema ala silloin kun elämä loppuu. Kun elämä loppuu, loppuu myös kuolema. Silloin vasta onnellinen olenkin.
Arjen onnessa on aina pisara uutta tietoa, juuren mitta vanhaa, terälehdellinen uskoa ihmiseen ja ripaus murheen mustaa aromia.
Helvi Juvonen säkeisti sen näin: ”Ei onnea mittaa aika / oma hehku sen mittaa vain.
Rauhaa. Näin veri virtaa, vuodattamatta.
IMMU
”Jo Nietzsche ennusti nykypäivän: ”Ketkä ovat suurimmaksi vaaraksi tulevaisuudelle? Eivätkö vain hyvät ja oikeudenmukaiset?””
Eikö oppinsa mukaan Nietzsche ole keskuudessamme tässä ennustamassaan tulevaisuudessa?
Ilmoita asiaton viesti
Tätä N-filosofia ovat omineet monet, natsitkin kuten myös Wagneria.
No minä luen Nietzschea ja kuuntelen Wagneria ilman heitä.
Jospa näiden filosofin säkeiden vuoksi, ystäväni Kejos-Pekka ne tietoisuuteni ajoi:
”Siks, rääkyvä, sä laula laulus lintu erämaan
ja kipeä sun sielus, narri, kätke ilkuntaan.”
Voe lajinsa Immu
Ilmoita asiaton viesti
Nietzsche oli jostakin aikanaan löytänyt Zarahustran kirjoitukset ja nojasi niihinkin ajatuksissaan. Nietzschen maailmakäsitys lienee ollut tavallaan ylimaallinen ja siten ei nykyiseen maapallotodellisuuteen sijoittuva, joka onkin tullut ihmisille vasta Galilei Galilein myötä – uusia tuulahduksia ajattelussa. Vilkaisin Wikipedian tietoja Nietzschestä ja hän näyttää ikään kuin käyneen ajattelussaan kuitenkin (minunkin vihaamaani) nihilismiä vastaan. Jospa hänkin alkoi nähdä mahdollisuuksia tämän nykyisen maailmamme suhteen mm. ruuantuotannon, teollisuuden ja perhekäsityksen puolesta. Jotkut ajattelijat pitivät kristillisyyden yksiavioisuutta liian rajoittavana jollakin tavalla, mutta on mahdollista, että Nietzschekin näki siinä sentään jo aikanaan arvoa ja mahdollisuutta. Sivistys sentään.
Ilmoita asiaton viesti