Parinuhteita

Aurinko oli hankkinut, kuten ihana Kerttu Kotakorpi lupasi, jouseensa uuden sysäyksenvahvistajan ja ampuili ahkerasti kultanuoliaan Valkeisenlammrnen yllä.
Mutta Ojarumpu, olkaveljeni, oli oudon vaitonainen. Otin aloitteen:
– Mitenkä?
Ojarumpu liki nyyhkäisi:
– Ei edes lajinsa. Arvelen ettei vaimoni, nykyinen joskin alkuperäinen, kohtele. minua kuten ansaitsisin.
Siihen minä, jonka suu on yleensä lukittu maasepän takomalla lukolla, lankesin laukomaan:
– Siinpä vasta syy olla tyytyväinen…
Ojarumpu silmäsi minua tavalla, josta saattoi päätellä, että jos katse voisi tehdä jätehuoltorikoksen, sen paikka olisi tässä.
Askelsimme aatoksissa, että ystävä on jjuuri hän, joka tietää sinusta kaiken mauttomuuksineen ja sietää siitä huolimatta sinua, on paras, joskin ainoaa, olkaveljesi.
Kiitollisena ajattelin Kerttua juuri polven yläpuolelle jäävässä kesämekossaan, hänen kontaktistaan Taivaalliseen Jousimie…siis henkilöön.
Se sulattaa sielun ikiroutaa parinuhteessakakin.
Sydänlämpörauhaa:
IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu