Pelin renki

Televisiolla on meillä taas käyttöä. Katsomme jalkapallon EM-kisoja.

Pitkään tv on ollut kiinni. Se alkoi kun Sari Huovinen katosi A-studiosta ja nyt Kerttu Kotakorpi säästä!

Tutkija on selvittänyt senkin, että jalkapalloon liittyy jopa uskonnollisia piirteitä. Hän kutsuukin jalkapallostadionia uhrialttariksi.

Minäkin tunnen olevani yksi uhriutuneista.

Lapsuuteni unelma oli päästä Juventukseen kärkimieheksi.

Pomputtelin palloa 1632 kertaa, kaverit pitivät tukkimiehen kirjanpitoa, kunnes äiti huusi syömään. Se oli työväestön sivistyskasvatusta, koko perhe söi yhtaikaa.

12-vuotiaana sain silmälasit. Särjettyäni kolmet leskiäitini, neljään alaikäisen yksinhuoltaja ehdotti keksimään toisen harrastuksen.

Ryhdyin lukemaan. Oma haittansa on siitäkin koitunut – tai etunsa: yksinolon ihanuus.

Jalkapallo on kuin itse elämä. Se on täynnä piittaamattomuutta, vilunkisopua, kampittamista, juonittelua.

Mutta jalkapallo opetti minut sietämään nöyryytystä ja seläntakaista väheksymistä ja tuulettamaan ilosta! Albert Camus sanoi oppineensa jalkapallosta enemmän filosofiaa kuin kirjoista.

Kiihkeimpiä jalkapallofaneja on etenkin Italiassa ja Ranskassa. Siellä ovat myös uuraimmat naistenjahtaajat.

Jalkapalloa on verrattu jopa sukupuolielämään. Mielikuvituksekas rakastaja onkin kuin futistaituri. Hän kikkailee ennen laukaisua.

Suomessa ovat suosittuja olleet mielikuvituksettomat lajit kuten juoksu, hiihto ja keihäänheitto. Jääkiekkoa pelataan tosissaan vain 5-6 maassa.

Sama tylsyys leimaa suomalaista seksiä. Esileikki on tunti ruinaamista ja päänsärkyjuonittelua. Uskonnollisuutta esiintyy, tekninen rutiini toistuu useimmilla lähetyssaarnaaja-asennossa.

Entä oikeissa jalkapallomaissa Italiassa ja Ranskassa? Kannatan niitä myös kulttuurissa ja ruoassa ja juomassa.

Eli:

Pariisilainen Pierre oli asentamassa makuuhuoneen seinälle isotuumaista taulutelevisiota. Brigitte närkästyi:

– Oletpa epä-älyllinen! Vaihdat uskonnon, ripillä käynnin ja parisuhdeaktiivisuuden jalkapalloon.

Siihen Pierre:

– Uskontoa minäkin tässä ajattelen. Kun lemmiskelemme kisojen aikana polvirukousasennossa näen takaapäin samalla pelit.

Luigi ja Giulia asuvat Roomassa. Kun EM-kisat alkaoivat niin Luigi istuu takuulla vain tv:n ääressä proseccoa nautiskellen. Giulia koki jäävänsä puutostilaan ja koitti ilta, jolloin hän strutsinsulkia uumillaan tanssahteli aistikkaasti television eteen ja alkoi riisuuntua.

Silloin Luigi jo älähti:

– Lajittele pyykki toisaalla!

Mikä on kertomuksen opastus suomalaismiehille?

Jos aistit vaimossa kytöä tyttöporukassa Italiaan tai Ranskaan lomalle, mutta olet mustasukkaista sorttia, niin suvaitse hänen lähteä juuri jalkapallokisojen aikana.

Pelisilmärauhaa:

IMMU

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu