Raamattu – pyhä, ylös yritän

 

On taas uhkaillen ja oikeustoimin väitelty kuinka Raamattua saa siteerata. Sitä kun niin monet pitävät erehtymättömänä elämänoppaana.

Kuopion taannoinen piispa Wille Riekkinen kirkasti minulle, että jos Raamatussa sanottaisiin jäniksen märehtivän, moni uskoisi.

Mutta hän onkin kolme e:n sakraalioppinut – eronnut, eksegeetti ja ekumeeninen.

Yliopistovuosien johdatuksen Raamattuun antoi minulle kirjallisuuden professorini Hannes Sihvo. Hän käski lukea Ramatun koska muuten ei kirjallisuutta saata ymmärtää.

Siitä kehkeytyi minulle, puoliateistiksikin leimatulle,

moniääninen kirjoituskokoelma.

Siellä on maailman ensimmäinen oikea runoilija Jesaja tai oikeastaan heitä oli kaksi, kirjoittajan vaihtumisen hoksaa kyllä. Oppimattomat älkööt tunkeko tähän vaikkapa Jobia, jota eivät kuitenkaan ole lukeneet.

Suuresti olen nauttinut Mooseksen kirjoista, joissa on nykymaailman(kin) kuva: sotia, murhia, herjauksia, raakuutta.

Nasaretilaisen kulkurifilosofin Jeesuksen seurasta olen pitänyt. Hän itki, raivosi, murehti, suuttui eikä suhtautunut kärsimyksiin hymy huulilla.

Olen aina arvostanut F.M. Dostojevskin Kristus-hahmoja: Idiootin lempeää ruhtinas Lev Myškiniä, Karamazovin vljesten Aljošaa, Riivaajien Šatovia.

He ovat suuria syntisten vastavoimia, äkkivilkaisulla avuttomia jopa naurettavia. Mutta hyvyydellään he saavat ympäristönsä ymmälleen ja sekasortoon.

He herättävät toiset mutta herääminen muuttuu hämmennykseksi ja epätoivoksi ja saa vihaamaan herättäjää.

Suurin suosikkini Idiootin ruhtinas LevMyškin oli viattomuudessaan vahva mutta toiminnoissaan avuton. Jo nimikin sen kertoo. Lev = leijona, mys = hiiri.

Vierastan kristinuskon viljelemää jakoa vuohiin ja lampaisiin. Aina olen samastunut vuohiin. Se on merkinyt vapaamapaa, villimpää, yksinäisempää, epäselvempää elämää.

Silti suurinta on ollut ollut ainoa kristillisyyden siru mikä meissä on jäljellä – hiljaisuus. Hiljaisuudessa on helpompi säilyttää eheytensä.

On minulla olohuoneen pääkirjahyllyssa yhä Raamattu. Tuomiorovasti, veljeni polulla, Matti Järveläinen toi sen asiakseen sanoen, ettei siinä ole omistuskirjoitusta koska Raamattua ei voi omistaa.

Pekka Kejonen, kaapuveljeni hänkin, lopetti kirjansa Se tappava tarina lainaukseen: ”Ja he vetivät venheet maihin, jättivät kaiken ja seurasivat häntä (Luukas 5:11).

Valistusihmiseksi jolla on barokkisielu yhä pyrkivänä päämäärä, lainaan buddhalaisen Laotsen sanoja. Yhtä hyvin ne olisivat voineet olla Raamatussa:

Juhlallinen kuin vierailulla; myötenantava kuin jää joka alkaa sulaa; yksinkertainen hän oli kuin veistämätön puu; laaja kuin laakso; samea kuin mutainen joki.”

Rauhaa tällä toistaiseksi päättymättömällä väliaikamatkalla:
IMMU

JK. Ketään loukkaamatta: kun ihminen puhuu Jumalalleen sitä sanotan rukoilemiseksi. Kun ihminen väittää Jumalansa puhuvan hänelle, on aika hälyttää paikalle valkotakkiset.

+1
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu