Rakkautta on, älä epäile sitä

Kuinka aloittaa armollinen sadepäivä? Kuunnellako Allegrin Misere ja nousta ylänköjen rauhaan, asettuako sohvalle katsomaan vastapäisen seinän Kuutti Lavosen grafiikkaa Signora Leonia vai vahtiako rajakauusen illemmekäästi kisailevaa oravapariskuntaa?

Tänään kello neljästä alkaen suoriti hitaan lukemisen kurssini loppuun, kertasin W. Shaksepearen Sonetteja  (377 s.)

Soneteista on sanottu, että tuskin mistään muusta maailmankirjallisuuden teoksesta on kirjoitettu ja sanottu niin paljon älyttömyyksiä.

Pidetään siis linja:

Näytelmistä Shakespeare muistetaan. Hänellä oli oma teatteri Lontoossa. Samassa korttelissa oli mestauslava. Hän joutui kamppailemaan sen kanssa yleisöstä – kirjoittamaan verisiä näytelmiä.

Tihkuivat Shakespearen näytelmät seksiäkin. Vai mitä on sanottava freudilaisittain peniksen kokoon ja toimivuuteen viittaavista näytelmien nimistä: Kesäyön unelma, Kuinka äkäpussi kesytetään, Mitta mitasta, Paljon melua tyhjästä, Turhaa lemmen touhua.

Kirsti Simonsuuri suomensi Sonetit uudelleen vuonna 2005. Ne käänsi ensimmäisenä Aale Tynni vuonna 1965.

Tynnin on sanottu sievistäneen siveellisesti Shakespearen ilmaisua. Simonsuuri käyttää koko ronskin arsenaalin hyväkseen – hyväksemme.

Sonettien pääasiallinen tarkoitus on rakkauden määrittely. Rakkaus on valtava näky, joka pakahduttaa kauneudellaan. Siis: rakkautta on olemassa, älä epäile sitä!

Kaikki rakkauden ja seksuaalisuuden muodot, lihan ja hengen heikkous, petos, uskottomuus, mustasukkaisuus ja himo yhdyntään käydään läpi ihan konkreettisesti.

Mutta eletty todellisuus on läsnä myös pyhän ja henkisen rakkauden takana. Kauneus on kaikkien aistien kautta tulvivaa energiaa; kosketuksen, tuoksun, maun, koko henkisen rekisterin.

Katherine Duncan on todennut, että Shakespearen intensiivisimmät ja henkistyneimmät ystävyyssuhteet ilmenivät miesseurassa.

Sehän herättää epäilyjä kirjoittajan sp-suuntautumisesta. Kukin epäilköön kykyjensä mukaisesti.

Vielä kun vastoin ajan käytäntöä Shakespeare omisti kirjansa aristokraattiselle miehelle vaikka aika suosi runokirjan omistamista varakkaille ylhäisönaisille.

Siihen on ihan järkiselitys jopa ilman seksiepäluuloa. Rakkauslyriikka oli kova laji, jolla kisattiin aatelisten taloudellisesta tuesta.

No, ulkokirjalliset spekulaatiot ovat tuhonneet monta lukukokemusta.

Sonetit puhuttelee jokaista lukijaa, joka on kohdannut tai uumoilee kohtaavansa rakkautta, rakkauksia tai Suuren Rakkauden.

Silloin voi läpityöskennellä myös myös nuoruuden rakkauksien aikaisen ikiepäilyn, Aale Tynnin suomennoksena: ”Vaan pilvetön ei ole autuus mikään / jos minut pettäisit en tietäisikään.”

IMMU