Riippu-ukko

Askelsin Valkeisenlammen viertä ankarissa tuumissa. Miksi toisille aina annetaan enemmän kuin toisille? Minulla ei ole edes yhtään addiktiota, riippuvuutta rehvasteltavaksi.

Mutta lehdissä on alituisesti ruikutuksia kuinka joku ostaa tahtomattaan tavaroita ja vaatteita. Toinen viihtyy peliautomaattien liepeillä ympärillään äiijäporukka karvatuissa ja tuulipuvuissa neuvimassa, että ”lukihe omenat!”

Kolmas kiintyy liikuntaan. Näitä kuntohulluja piisaa.

Usealle maistuu viina. Liekö niin, että ellei kestä elämää selvinpäin eikä humalassa jää krapula ainoaksi vaihtoehdoksi.

Tunnen tyypin, joka innostui rullaluistelusta. Työmatkatkin hän luisteli, aikaa ei jäänyt mihinkään muuhun kuin kiitämiseen. Hänelle riippuvuus tosin kävi onneksi.

Hän on ujo mies eikä osannut tutustua naisväkeen luontevasti. Eikä ryhtyä tarinoimaan miesten kanssa iskuporakoneista ja autojen porrasperistä.

Kun hän alkoi rullaluistella hän tutustui tukkuun uusia ihmisiä – ambulanssikuskeihin, ensiapupoliklinikoiden henkilökuntiin, kipsaajiin. Lopulta hän joutui yhden näpsäkän fysioterapeutin hoitoon ja on nyt onnellisesti aviossa.

Valppauteni pettäessä rinnalle rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni. Otin aloitteen:

– Oletko Ojarumpu havainnut itsessäsi mitään riippuvuutta?

Ojarumpu pysähtyi, oli nuuhkaisevinaan:

– Lipsuttu siis on! Päivittäinen viinan viljely…

– Ei kun ihan totta. Monet potevat erilaisia addiktioita. Kerrotaan jopa yliseksuaalisuudesta.

– Annapa arpeutua. Ei taida koskea sinua. Sinullahan on vain yksi lapsikin.

– Joillakuilla osuu kertalaakista napakymppiin. Että siinäpähän itse jäähdyttelet viileän vaimosi kanssa.

Jatkoin vielä:

– Sanopa, rehellisesti, onko sinulla ikinä ollut vaikeuksia riippuvuuden vuoksi.

Ojarumpu mietti:

– Vastikään. Oltiin nykyisen, joskin alkuperäisen puolisoni, kanssa saunassa. Silmäsin häntä kiinteästi ylävartaloon ja tuumasin, että tässä me ikäännymme ja niin monilla naisilla ikä ja useamman lapsen imetys kuuluu aiheuttavan riippuvuutta. Vaan ei meillä. Siitä seurasi minulle vaikeuksia, useiksi vuorokausiksi.

Siinä näette! Ei edelleenkään yhtä järjen sanaa vakavista asioista.

IMMU

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu