Ruhtinaan ydin: ilo, tuska ja armo
Klassikot ovat taas suosiossa. Kuopiossa on niille jopa lukupiiri.
Uutuuskirjalistani on vuosi vuodelta lyhtentyt. Miksi aloittaa kirja, jonka heti tietää jättävänsä kesken.
Hälyttävää on sekin kun Jorma Uotinen valitsee Finlandian voittajan, Milloin hän ehtii muka lukea kun on ravattava mainoskuvauksissa riähöttämässä, milloin olemalla mielipidevaikuttaja (heh!). No, ehkä takakansien mainosjorinat riittävät asiantuntemukseen.
Kertausluvussa minulka oli äsken F.M. Dostojevskin Idiootti. Dostojevskin henkilöitä – ja omaa elämää – leimaa kaksijakoisuus: Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikov Riivaajien Stavrogin ja Karamazovin veljesten Ivan, joka kieltää kaiken edustavat epäilyä – jopa pahuutta.
Vastavoimina ovat Kristus-hahmot, Riivaajien Šatov, Karamazovin veljesten Aljoša ja Idiootin ruhtinas Myškin.
He saavat hyvyydellään ympäristön ymmälleen ja sekasortoon. He herättävät toiset mutta herääminen muuttuu hämmennykseksi ja epätoivoksi, joka saa herääjän vihaamaan herättäjää.
Kristus-hahmo on ihminen, jonka on määrä pelastaa kauneudella maailma.
On sanottu, että jos Dostojevski oli itse kuin Raskolnikov, niin ruhtinas Myškin hän olisi halunnut olla.
Kaksijakoisuus paljastuu jo ruhtinaan nimessä: Lev Nikolajevitš Myškin (lev =leijona, myš = hiiri).
Ruhtinas on kaatumatautinen ja ollut lapsena tylsämielinen, Sveitsissä muuan lääkäri onnistuu tekemään hänestä taas ihmisen. Hän palaa Pietariin ja Jepantšinien perhe ottaa toisen hänet suojelukseensa.
Hän kiintyy nuorimpaan tyttäreen Aglajaan mutta myös onnettomaan Nastasja Filippovnaan, jota vetää puoleensa sekä ruhtinaan hyvyys että roistomaisen Rogotžinin ilkeä intohimo.
Nastasja seuraa ruhtinasta Moskovaan mutta hylkää hänet. Rogotžin yrittää murhat ruhtinaan, joka kuitenkin pelastaa kaatumatautikohtaus.
Nastasja ja ruhtinas kohtaavat uudelleen ja vihkimishetkellä Rogotžin ryöstää Nastasjan ja murhaa hänet.
Poliisi löytää murhaajan ja ruhtinaan valvomassa ruumiin ääressä. Tappaja lähetetään Siperiaan ja ruhtinas, joka on muuttunut takaisin idiootiksi, palaa Sveitsiin. Hän on lopulta parantumaton tapaus.
Idiootissa ovat keskeistä kirjailijalle tyypilliset vastakohdat, usko ja järki, alistuminen ja kapina, rakkaus ja viha, hyvä ja paha. Ne liikkuvat kokemisen äärirajoilla.
Hysteeriset kohtaukset, unet, masokistinen kärsimyksen etsiminen ovat aineistoa, joita voi käyttää, ja on käytetty, psykiatrien materiaalina.
Siinä(kin) mielessä Idiootin loppukohtaus on maailmankirjallisuuden intensiivisimpiä. Kaksi epäonnistunutta kosijaa on avuttomina rakastamansa naisen ruumiin äärellä.
Dostojevskista ovat olleet kiinnostuneita filosofit ja psykiatrit. Persoonallisuuden jakautumisen ristiriidat Dostojevski tavoitti ennen syvyyspsykologian edeltäjiä. Hän oivalsi unet tiedostamattomien toiveiden ilmaisuiksi sekä naamioidun seksuaalisuuden ja itsetuhovietin toiminnan liikkeellepanevaksi voimaksi.
Eksistentialisti hän oli ennen eksistentialisteja. Hän kirjoitti kärsimyksen välttämättömyydestä.
Tekee mieli puhua pirstoutunutta minuutta tutkineen R.D. Laingin termeistä ahmaisu, murtuminen, kivettäminen ja persoonallisuuden riisto tai esineellistäminen., joita hän käytti puhuessaan mielen jakautumisesta.
Täyttä tätä päivää?
Idiootin loppukohtaus on se, jossa Dostojevskin romaanien maailmankuva tiivistyy yhteen hapuilevaan kosketukseen. Siinä ovat läsnä kauneus, tuska, ilo ja armo – kaiken ydin.
IMMU
Kommentit (0)