Kalevala – laulu kehyksissä

Kalevalanpäivä. Monelta koulu turmeli Kalevalan, kuten Seitsemän veljestäkin. Niistä tehtiin paatoksellisia, ylväitä, toisinajattelevien toimia ja puheita paheksuttiin.
Minulla on hyllyssä kaksi Kalevalaa. Petroskoissa painettu puupiirroksin kuvitettu Kalevalan 125-vuotisjuhlaversio vuodelta 1975 ja WSOY:n Juhla-Kalevala (585 s.) vuodelta 1981.
Se on kuvitettu Akseli Gallen-Kallelan maalauksin. Mukana on myös taiteilijan ”kalevalaisia” kansan- ja luonnonkuvia.
Petroskoin Kalevalan erikoisuus on Otto-Wille Kuuusisen esipuhe. Kuusinenhan oli paitsi kommunistipoliitikko myös kirjallisuudentuntija ja taitava muusikko.
Hän kirjoittaa mm. kuinka Kalevalan kokoonpanoon on sekaantunut joitakin sen yleisluonteelle vieraita myöhäissyntyisiä aineksia kuten muutamia kymmeniä kristillisuskonnollisia säkeitä.
Gallen-Kallelalle se oli pyhä kirja siinä mielessä, että kertoi muinaisaikojen ja luonnonkansojen ajasta.
Myös Elias Lönnrot kirkasti näin: ”Tämä on kirja esivanhempiemme muinaisista oloista, elämästä ja toimista.
Mutta olkoon Kalevala itse kuulekin vapaa tulkittavaksi.
Mielenkiintoinen on irlantilaisen Oscar Wilden (1854-1900) , joka oli kirjailija, elämän satiirinen kriitikko, ihasteltu ja vihattu pisteliäs dandy, kirjoitus Yksi maailman Raamatuista.
Hän kertoo, että suomalaiset alkoivat kerätä ja varjella muinaista kansanperinnettään aiemmin kuin muut kansat.
Kalevalassa on Väinämöisen lisäksi monia sankareita ja se on tarkkaan ottaen kokoelma kansanlauluja ja balladeja. Sen muinaisuudesta ei ole epäilystäkään, se on alusta loppuun pakanallinen ja jopa legenda Marjatta-neidosta, jolle aurinko kertoo mihin hänen lapsensa on piilotettu:
”Tuoll’ on pieni poikuesi /kultainen omenuesi, / onp’ on suossa suonivyöstä / kankahassa kainalosta.”
Siinä on jotain esikristillistä. Jumalat ovat Kalevalassa lähinnä ilman, veden ja metsien jumalia.
Minulle asetteli pitkospuut takaisin Kalevalaan kirjallisuuden professorini Hannes Sihvo 70-luvulla.
Hän oli myös karelianisti, historioitsija, Kalevala-seuran sihteeri jolloin kirjoitti teoksen Karjalan löytäjät.
Sihvolta sain ”toisenalaisen” kipinän myös Aleksis Kiveen,Paavo Haavikkoon ja Veijo Mereen.
Jo nuorena kiinnyin Lemminkäiseen ja Gallen-Kallelan maalaukseen Lemminkäisen äiti.
Kuinkas se menikään:
”Oi emoni, kantajani / Vaivan nähnyt vaalijani / Tietäisitkö, tuntisitko, / Mis’ on poikasi poloinen…

IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu