Sanan majoilla
Runoilija Sirkka Turkka (2.2 1939 – 23.10. 2021) on kuollut.
Hän tuli minulle merkittäväksi kun tyttäreni Timjami kirjoitti hänestä gradun ja nyt väitöskirjan.
Vaikka mieli teki niin en haastatellut Sirkkaa lehteen. Luovutin hänet tyttärelle.Tuskin Mullikan nk. kulttuuritoimitusta koultuttamattomine reunamäkineen, tikkisineen, Turkka edes kiinnosti. Tiedosta puhumattakaan. Nytkin oli vain uutissivulla pikkuinen maininta…
Eikä etenkään sit’ ay-toimitsijaa jonka säälistä annoin kirjoittaa kritiikkejä. Tai siis ”kritiikkejä”.
Turkka sai Finlandian kirjasta Tule takaisin pikku Sheba 1986. (Sittenhän se muutettiin proosapalkinnoksi, mitättömäksi.)
Turkka sai myös Pro Finlandia- mitalin 1996, Eino Leino-palkinnon 2000.
Hän opiskeli hum.kandiksi mutta myös tallimestariksi Ypäjän hevosopistossa.
Hyvästi Sirkka. Josko tyttäremme väitöskirja on kunnianosoitus Sinulle sinne jonnekin
Näinkin säkeistit:
”Me kutsuimme häntä, / mutta hän ei kääntynyt enää. / Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, / sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan, / Siellä laulavat toisenlaiset linnut
Rauhaa
IMMU
+2
Hieno runoilija hän oli. Saanen siteerata tähän yhden suosikkini, ensimmäisen runon kokoelmasta Voiman ääni:
”Yksin, kummissaan syyskukka kulki,
puun oksalla istui ääneti
pisaroin peitetty lintu,
arvokas vieras kaukaa Idästä..
Ja yöllä liukui uneen,
aivan ikkunani taakse, suuri hirvi,
kuin suuri suru, viestintuoja,
siitä, että jokin on vain loppunut,
ja jokin vain nyt alkaa.”
Ilmoita asiaton viesti