Sanat orrella

Valkeisenlampi. Askellamme, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, tuumaamm Finlandia-palkintoa.

Nyt se osui! Anni Kytömäen Margarita oli suosikkimme. Se kertoo maasta, hiljaisista, introvereista. Kirjan syvin olemus on siinäkin, että on kykenevä elämään maailmassa suojattomana ja normittomana. Ei maailma aina mene rikki epäonnen takia. Se voi syntyä uudelleen siitä, että jotain särkyy.

Pomppasin pystyyn 1986 kun Sirkka Turkka sai palkinnon runokirjastaan Tule takaisin pikku Sheba,

Liki huuto pääsi kun Ulla-Lena Lundberg sai palkinnon 2012 kirjastaan Jää. Sen jälkeen Finladiakirjojen lukeminen on ”talvehtinut”.

Jouko Tyyri kirkasti taannoin, että luova taiteilija jättää pysyvän jälkensä. Jos teos kestää vain yhden lukukerran, se on vain esittävää taidetta.

– Savoniaakin yhä jakavat joka vuosi, mainitsi Ojarumpu.

– Joo-o. Olin kaksi kautta siinä raadissa. Jäin pois koska oli ilmiselvää, että useimmat eivät olleet lukeneet ehdokkaista kuin takakannen tekstin

– Joudutaan jo uusintakierroksille kun kaikki Kuopion torilla pistäytyneet on palkittu, huomautti Ojarumpu.

Me pysähdyimme lammen rannan Puškin-patsaalle. Siinä se on ollut vuodesta 1986 ystävyyskaupunkimme Pihkovan vaihtolahjana.

Mielipahaa aiheuttaa että patsaassa lukee Pushkin eikä väkäsässällä Puškin.

Kertasimme mitä kirjailijasta muistamme. Patarouva, Jevgeni Onegin jotka on oopperaksi säveltänyt P. Tšaikovski, M. Musorgski puolestaan Boris Godunovin.

Proosasta läheisimmät ovat Kapteenin tytär sekä lyhyet jutelmat kuten liikuttava Postimestari ja hänen tyttärensä tai Ivan Belkinin kertomukset.

– Mutta runoilijana Puškin Venäjällä muistetaan, venäläisen kirjallisuuden kultakauden synnyttäjänä. Ei semmoista tapaamista ollut neukkulassa, etten saanut kuulla hänestä. Hän oli myös kulttuuriradikaalien johdossa. Osaatko yhtään hänen runoaan ulkoa?

Ojarummun kasvojen uurteet vaihtoivat paikkaa. Hän hymyili:

– Jopa tämän: Orlov ja Istomina patjallaan / alasti riutuneina makaa. / Ei saanut kenraalimme kunniaa, / ei käynyt edestä, ei takaa /Ja Laisa, aivan viatonna vain, / tuo mikroskoopin, tahtois sillä / nähdä nyt: ”Oi salli, armaihin…/ Sä mua kun nait, jos näkis millä?”.

Minä siihen:

– On aito rakkaus runous parhaimmillaan hetkien suuri syventäjä.

– Jämpti on niin, naulasi Ojarumpu.

Askelsimme taas, me jonkun mielestä kai ylimieliset kirjapöhöt.

Lukurauhaa:

IMMU