Sikahälytys

Ihmisten väitetään muistuttavan eläimiä. Joillakin ovat kaikki härän ominaisuudet vaikka ovatkin täysiä nautoja. Ihminen on kehittynyt apinasta, joidenkin kohdalla kehitystä ei ole tapahtunut.

Minä olen aina pitänyt siasta.

Kun olin pikkuinen vielä meillä kävi putkimies. Hän oli pulska, korvat suipot, silmät pienet ja vähän vinossa. Ilmiselvä, no…

Hän piti minua silmäntasakaverina, antoi vääntää putkipihdeillä, selitti keskuslämmityksen idean.

Sittemmin jouduin viettä…siis sain viettää kesäisin muutaman viikon maaseudulla.

Mukava talon väki ymmärsi pikkupoikaa, joka oli menettänyt isänsä ja he hoksasivat, että viihdyin eläinten parissa.

He antoivat minulle nimikkopossun. Nimesin sen Viliksi.

Vilille kerroin kaikki suruni, isän kaipuun, jo tuolloin näkyneen ujouden ja vierauden tunteen.

En ole ikinä sairastunut sielulliseen sikainfluenssaan.

Vili kuunteli puheitani silmät ymmärryksestä vilkkuen. Myötäelämistä se ilmaisi kiertämällä kivasti kaulaansa.

Vili oli alituinen kumppanini. Kun menin kauppaan, Vili seurasi perässä. Sävyisänä se istui ulko-oven vieressä odottamassa. Ostin aina sille muutaman suklaamakeisen. Mukavasti se röhkäisi. Ilmiselvästi se oli kiitos.

Istuimme usein metsän reunassa järven rannalla. Kuuntelimme tuulten, puitten ja vetten sinfonioita.

Opin Vilin seurassa oleellisimman hiljaisuudessa: elämän kultainen leikkaus on siinä, missä onni ja oikeudenmukaisuus kohtaavat.

Kylän väki seurasi ystävyyttämme myötämielisesti. Olimme ikään kuin julkkiksia.

Sittemmin taltioin Vaahteramäen Eemelin ja Possuressun metkut. Lapsuus siinä palaa lämpimästi mieleen.

Seuraavana kesänä en päässyt maalle. Mutta jouluksi sinne mentiin, äiti, sisko ja minä.

Viliä ei näkynyt. Kävin karsinassa sitä haikailemassa. Kysynyt en keltään, oli minulla niin paljon kotikasvatusta etten tunkenut esille.

Sitten istuttiin aattoillan jouluaterialle.

Isäntä sanoi lämpimästi:

– Otapa, poika, possua.

Iskin haarukan kinkkuviipaleeseen. Silloin pään läpi viilsi tulipunainen hoksaamisen hälytys.

Se on Vili, ikioma Vilini!

Sen jälkeen en ole ikinä syönyt jouluna kinkkua.

Rauhaa:

IMMU

+4
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu