Sivistys ja yleislivistys

Jörn Donnerista on ilmestynyt elämäkerta. Sen kirjoittaja Kansallisarkiston ex-johtaja Kai Ekholm sanoo sitä muotokuvaksi.

Minulla oli onni haastatella Donneria taannoin. Ennakkoluuloisesti odotin, että eduskunnan työhuoneessa odottaa ylimielinen monilahjakkuus raapimassa itseään.

Väärin! Donner osoittautui laajasti sivistyneeksi silmäntasaiseksi keskustelukumppaniksi, joka ei väistellyt kysymyksiä, kiusallisiakaan.

Hänelle kulttuuri oli ilmaus korkeammasta henkisestä olemassaolosta.

Hän poikkesi täysin niistä monilahjattomista, joilla yleissivistys on kaunis nimi järjestämättömille ja satunnaisia tiedoille, jotka tekevät mahdolliseksi pinnallisen keskustelun ja vain osoittaiseen ymmärtämisen.

Donner oli muuta. Hänestä huokui suvaitsevaisuus. Hän tiesi että ahdasmieliset ihmiset – kaikilla yhteiskunnan tasoilla – tarrautuvat epätoivoisesti uskomuksiinsa kykenemättä antamaan periksi.

Poukkoilu politiikassa johti hänet ensin kaikkien huulilla, sitten kielelle ja lopulta hampaisiin.

Donner tiesi, että luovuuden tappaa pakonomainen tarve ”vain” menestyä ja kilpailla ja välttää virheitä.

Donner halusi olla ennen kaikkea kirjailija, hänen kirjallinen tuotantonsa on huikea.

On olemassa muuan Donner-harvinaisuus, kirja Olotiloja. Sitä on painettu vain 2000 kappaletta, jotka on varustettu nimikirjoituksella.

Hän lähetti kirjan myös minulle.

Se kuuluu samoihin aarteisiini kuin kirjeet vaikkapa Erno Paasilinnalta, Johannes Salmiselta, Matti Wuorelta, Juhani Peltoselta ja Matti Klingeltä.

Kirjassa hän kertoo paikoista, jotka ovat häntä miellyttäneet, joissa hän viihtyi ja oli aika ajoin jopa onnellinen.

Paikat yltävät Eiran sairaalasta tukkikämppään Leppävirralla, Pohjoisrannan kotiin Helsingissä ja aina Quattro Fontane-hotelliin Venetsian Lidossa.

Kirja on paremman lajin journalismia, kulttuurielämystä, kaipausta.

Hän kirjoittaakin: ”Olen etsinyt pysyvyyden tilaa mutta päätynyt jatkuvalle läpikulkumatkalle.”

Kiitos kirjasta, Jörn Donner, sinne jonnekin.

IMMU