Soiton päivä: 8.12.
Tänään se on, suomalaisen musiikin suurin ja merkittävin päivä: Jean Sibelius syntyi 8.12. 1865.
Sibelius tarttui minuun kun oppikoulun musiikinopettaja kuuntelutti Sadun, käski panna silmät kiinni ja kuvitella tulivuorta. Se toimii yhä!
Sibeliuksesta on monia tarinoita. Hän vaati ehdotonta hiljaisuutta. Tyttäretkin kävivät soittamassa pianoa naapureissa.
Ainolassa ei ollut vesijohtoa ettei kohina häiritsisi. Aino Sibelius asennutti sen vasta mestarin kuoltua.
Sibelius onkin todennut kuinka on vain kaksi paikkaa, joissa voi elää: maaseudun rauha ja suurkaupunki.
Ainolassa hänellä olivat puut, joutsenet ja kurjet.
Tänään Sibelius-valinta on neljäs sinfonia a-molli.
Se ei ole ylistys luonnon ihanuudelle vaan syntyjä syviä mietiskelevä ihmisen tilinteko, jossa puhuu autius ja sielun ehdoton yksinäisyys vailla tarpeetonta estetisointia tai tehostusta.
Se ei tarvitse edes suurta orkesteria. Se oli aikansa moderneinta musiikkia.
Se järkyttää kuulijaakin tunkeutuessaan elämän armottomaan ytimeen torjuen valheellista lohduttelua.
Teoksen loppu tehoaa aina. Se päättyy jousien raskaisiin a-mollisointuihin. Tuntuu kuin seisoisin oman hautani partaalla.
Siksikin kuunnellessa nautin Sibeliuksen vanhuusajan lempiyömyssyn: laihan viskigrogin.
Hän sävelsi tämän sinfonian raittiusvuosinaan (ne olivat 1908-1914) 1911.
Se palauttaa mieleen viestin Ainolle kapakkaretkiltä: ”Tulen vähitellen.” (älkää tunkeko tähän hokemaa ”olen säveltäjä, en ennustaja”. Kiitos)
Sibelius tulikin, kuuntelemaan kurkien huutoa.
Rauhaa sinne jonnekin missä Tuusulanjärven kareet tapaavat taivaan äären.
IMMU
Sibelius on kyllä yksi niistä suomalaisista joista saa olla ylpeä. Muita ovat Kaija Saariaho, Eeva-Liisa Manner ja Christer Kihlman. Kaksi viimeksi mainittua muuten viittaavatkin tuotannossaan Sibeliuksen sinfonioihin, Manner runoteoksessaan Fahrenheit 121 (Sibeliuksen kuudes) ja Kihlman romaanissaan Kallis prinssi (sinfoniat 3, 4 ja 5).
Ilmoita asiaton viesti