Sotia kohti?

On lippujuhla ja Mannerheimin syntmäpäivä. Se on oiva hetki kantapäiden kopsuttelijoille vaatia taas naisia enemmän sotaväkeen. Otin aloitteen aamiaispöydässä:

– Olisitko nuorena vastannut marsalkan hopeatorven kutsuun?

Vaimo, silmäten pejoratiivisesti:

– Minusta naiset täyttävät kansalaisvelvollisuutensa kantamalla yhdeksän kuukautta lasta.

– Mutta onhan armeijalla etunsa. Aamuinen rättikuotoilu peilin edessä jää pois. Yhtäläiset kuteet tulevat talon puolesta. Juhlapäivinä voi pukeutua armeijaan pikkuharmaaseen- Alituinen sapuskanlaitto loppuu, saa nauttia puisto-olosuhteissa valmiista: kuoriperunoita ja ruskeaa kastiketta pakista. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, nukkuvat yhteistuvissa. Silloin simputus vöhenee joskin hemputus lisääntyy…

– Ystäväpiirini on kyllä tervejärkistä…

– Aina on naisia, joilla ovat ärjyn vääpelin kaikki karkeat ominaisuudet. Kasarmikomento kotioloissa on käytössä.

– Sinäkin paras soimaamaan sotaväkeä. Olet RUK:n käynyt vänrikki, joskin kietäydyit kertausharjoituksista ja kauluksessa on nyt Sadankomitean rauhanmerkki. Sait erinomaisena ampujana ampumamerkin vaikka väität ennen sitä ampuneesi vain ritsalla kuseksivia irtokissoja pakasteherneillä.

– Kieltäydyin kertausharjoituksista perustellusta. Opin kerralla.

– Onko meillä tänään sitä samaa lippujuhlaruokaa?

– Toki, Mannerheimin kuhaa. Alle, minulle siis, piripintaryyppy, marskin tapaan. Voiko isänmaa vaatia minulta enempää? Jos haluat rauhaa, valmista rauhaa. Sitähän me nuorina huusimme: Make Love, not War!

Vaimo tyyntyneenä:

– Muistan kyllä kun luit minulle Albert Einsteinin kirkastuksen: Seuraavan jälkeinen maailmansota käydään kivet aseina.

Rauhanniputtajana:

IMMU