Suvaitsevaisuuden kesäreissut

”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti sinun oikeuttasi sanoa mitä ajattelet.”

Se on François Marie Arouetin (1694-1778) eli Voltairen kenties tunnetuin lause.

Mitä kaikkea hän olikaan: runoilija, näytelmäkirjailija, esseisti, historioitsija, filosofi, romaani- ja novellikirjailija ja vapaan liberalismin, valituksen, apostoli.

Voltaire tunnetaan terävästä älystään ja filosofisista kirjoituksistaan. Monien muiden valistusajattelijoiden tavoin hän oli liberaali, kannatti vapaakauppaa, ihmisoikeuksia, mielipiteen- ja uskonvapautta, sekä oikeutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin.

Satiirisena väittelijänä Voltaire käytti usein teoksiaan Ranskan valtiollisten laitoksien, kirkon oppien, Raamatun epäjohdonmukaisuuksien ja papiston arvostelemiseen. Tästä huolimatta Voltaire ei suinkaan ollut demokraatti, sillä hänen mielestään tasavalta edusti ”massojen idiotismia”. Sen sijaan Voltaire kannatti valistunutta itsevaltiutta, jossa filosofi toimisi yhdessä kuninkaan kanssa alamaistensa yhteiseksi eduksi. Hän sai kannatusta ajatuksilleen erityisesti Preussissa ja Venäjällä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on satiirinen romaani Candide.

Voltaire joutui usein vaikeuksiin arvostelunsa takia: hän istui kahdesti Bastiljin vankilassa ja joutui 1726 kolmeksi vuodeksi maanpakoon. 1750-luvulla Fredrik II Suuri otti Voltairen suojelukseensa Sanssoucin linnaan. Siellä ollessaan hän kävi vilkasta kirjeenvaihtoa Katariina Suuren kanssa.

Voltaire kuoli Pariisissa vuonna 1778. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin.

Vaikka Katariina Suuri trjoutui osatamaan hänen luunsa Venäjälle.

Voltaire ei ollut ateisti mutta alati kahnauksissa kirkon kanssa, koska hän oli uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolella sortoa vastaan.

Pienoisromaani Candide (vuodelta 1759, 135, suom. A, Hollo 1953) on jäänyt Voltairen nykyaikana luetuimmaksi teokseksi.

Candide on vilpitön nuorukainen, joka potkaistaan ulos kasvatuskartanostaan Kunigunde-nedon kanssa leikittelyn vuoksi.

Sitten seuraavat huimat reissuvuodet sotineen. Candide seuralaisineen singahtelee, purjelaivojen aikaan, kuin suihkukoneella maasta toiseen ja mantereelta toiselle.

Läksin ties monennenko kerran reisuunn mukaan.

Matka käy Lissabonin maanjäristyksen kautta Argentiinan ja Paraguyain myötä Eldoradoon. Ollaan kaleeriorjana Turkissa ja palaillaan Surinamin kautta Bordeauxiin ja Pariisiin ja sieltä Englannin kautta Venetsiaan ja Konstantinopoliin.

Matkoillaan Candide tapaa uudelleen filosofian opettajansa, hirtetyksi luullun, Panglossin. Runsaasti tapahtuu muitakin ihmeheräämisiä ja -parantumisia aina rutosta ja kupasta lähtien.

Keskeisiä ovat filosofit – Pangloss, joka julistaa leibzinilaisesti kuinka tämä maailma on kaikista maailmoista paras ja Martin, joka näkee kaikissa asioissa varjopuolet.

On myös rehellinen ja auttavainen palvelija Cacambo.

Ja ikirakkaus Kuningude ja hänen palvelijattarensa, jolta janitsaarit kun söivät hänen toisen pyllykannikkansa.

Kirjassaan Voltaire on rakentanut tehokkaan ristiriidan ihmisten toiveiden ja maailman todellisen luonteen välille.

Candide käyttäytyy latinalais-ranskalaisen nimensä mukaisesti. Candide = vilpitön, hyväuskoinen, puhdassydäminen, avosydäminen.

Suotta ei kirja lopu Candiden sanoihin: ”…mutta meidän tulee viljellä puutarhaamme.”

Vielä lainaus Voltairen elämännäkemyksestä:

”Mitä on suvaitsevaisuus? Se on ihmisyyden olennaisin ominaisuus. Me kaikki olemme täynnä heikkoutta ja erehdyksiä; antakaamme toisllemme anteeksi typeryytemme, se on luonnon ensimmäinen laki.”

Niin saattaa lukijakin kuvitella olevansa valistusihminen, jolla on barokkisielu,

IMMU