Syksyn henkiset kurahaalarit

Tänä aamuna sen kuuli. Syystuulen metallisen helähdyksen. Sataa mutta vielä lempeästi.

Näitä rivejä ei pitäisi kirjoittaa koska kohta joku ymmärtämätön kommentoi tusinaiskelmän sanoin: Vielä on kesää jäljellä. Semmoinen ihminen ei tunne oikeaa syysrunoutta.

Otetaan silti riski:

Syksy syksyltä se todistuu: valo on maalareista suurin. Se antaa harmaalle sävyt, puille ruosteenpunaiset uhritulet, kyyhkysenharmaat aamut.

Syys sytyttää kaipuun. Joel Lehtonen säkeisti sen näin:

”Oi anteeks, rakkaani, että

nyt kaipaan kauas pois…/ Meren poikki, jolla ei koskaan / syysmyrskyjen pauhu sois…”

Turhan moni laskeutuu portaattomasti kevätväsymyksestä kesälomastressin kautta syysdepressioon. Silloin ei osaa välttää kaamosmasennustakaan.

Jouni Lompolo, Origo, kirkasti: ”Jotkut puhuvat vanhuudesta elämän syksynä. Ne eivät ymmärrä vanhuutta, sen enempää kuin syksyäkään.

Itse pidän näistä kiinni, elämäni syksyssä: niin kauan kun ei koe hymyilevää rakkauden papitarta pelkkänä lähimmäisenä, toivoa on.

Niin kauan kun lausahtaessa ”mitä minä sanoin” jäljessä on huutomerkki eikä kysymysmerkki niin tämä toistaiseksi päättymätön väliaikamatka on turvattu.

Niin kauan kuin vuodenajat vaihtuvat olemme turvassa.

Syyskuussa pihakoivut ja vaahterat kohisevat uhkaavasti. Pikkuiset purot hytisevät. Syksy on oivaa aikaa tilapääajatelmille, tilinteolle. Niissä on aina jotain vanhaa ja jotain uutta, jotain omaa ja jotain lainattua. Parhaimmillaan siinä on jotain sinistäkin:

Syysiltojen ahdistusuupumus – on vain kaksi vaihtoehtoa: voi luutua tai murtua.

Syksyllä ihminen on itsekkäimmillään. Varakkaat ovat omineet itserakkauden. Meille taviksille jää itsekkyyden lajeista runsaampi anti – itsesääli, itsetyydytys ja itsetuho.

Syksy on monelle luopumisen aikaa mutta muista: kerta vielä kiellon päälle.

Ennen pääskyset kokoontuivat puhelinlangoille keräämään voimia muuttoon. Lankoja ei enää ole. Puhelimellakin vain toissijaista somekäyttöä.

Syksyn kulku: kun aurinko menee levolle, kääriytyy purppuraan jsa kultaiseen brokadiin ja sinipunervat pilvet vartioivat sen lepoa, voi piiloutua sydämen salaiseen huoneeseen, jonka ovessa kahva on vain sisäpuolella: niin saattaa syysarjessakin suvaita sielulleen valoisan syyssunnuntain.

Uhritulirauhaa

IMMU