Syntymähäivät

Tänään se taas on – syntymispäivä. Heräämisen tuomaa pettymystä lievensi aamiaisen aateloima pikkupikarillinen pakastinkylmää grappaa.
Soittimeen Bachin motetti Jesu meine Freude, se joka alkaa hellyydestä ja päättyy pelon ja uhman kautta lempeyteen.
Jos osaisin säveltää requiemini, se soisi huuliharpulla kadun kulmassa.
Siinä soisivat myös Eino Leinon säkeet: ” Minun mieleni on niin kummallinen / kuin meri kuutamolla. / En tahtois ma touhuun ihmisten / ja en tahtoisi yksin olla.”
Kun vilkaisee peiliin, miettii alkaako jo muistuttaa kriisipalvelun kohdetta. Parempi sekin kuin olla sietämättömän virheetön alamaistunut prototyyppi. Keskinkertaisuushan on aina parhaimmillaan.
Haarniska on yhä yllä. Mutta ikä on tuonut malttia Franciscus Assisilaisen opettamana: jos ei voi muuttaa koko maailmaa, on muutettava maailmoja. Eli ole itse se muutos, jonka maailmaan tahdot.
Me elämme uusbrutalismin aikaa. Sen mahdollistaa raaistunut luokkajako. Saalistajilta puuttuu kyky asettua toisten asemaan. He eivät ymmärrä köyhyyden olevan siitä kummallinen taakka, että mitä useampi sitä kantaa, sitä raskaampi se on.
Jos ”syntymäpäiväsaarnan” pitäisi se kulkisi näin:
Sinä hetkenä kun kuvitellaan, että ihmisen arvo on mitattavissa vain tuottavuutena tai hyötynä, hänen ihmisarvonsa, pyhyytensä ja koskemattomuutensa on mennyttä. Sellaisen ajattelun vallitessa on helppo panna ihmiset kuriin, käyttää heitä hyväkseen, hyväksyä eriarvoisuus, oman rodun ja luokan ylemmyys.
Syntymäpäivän päättää aina tovi kotikatajan alla, mantrana ikivanha itämainen ”rukous”, jossa kumarretaan kuuteen suuntaan: länteen itseään vanhemmille, itään itseään nuoremmille, etelään niille, joilta on oppinut, pohjoiseen niille, joista on pitänyt, maahan mykälle luomakunnalle ja taivaaseen pois menneille, pyhimyksille ja enkeleille.
Mutta ikikysymys jää yhä vaivaamaan. Olenko tänään(kään), syntymäpäivänä, hänen arvoisensa, jolle minut on tarkoitettu olemaan hyvä?
Älkää, tosiystäväni, pelätkö, en ole ”kypsynyt”
iän myötä, lakannut siis kehittymästä. Päämääräni on yhä pyrkimys loitontua sinne missä meri tavoittaa taivaan äären silloin kun (jos) olen kehittynyt valistusihmiseksi jolla on barokkisielu.
Syntymärauhaa!
IMMU
0
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu