Tapanin kinkkuelämää

Pitkät pyhät rassaavat monilla avio-onnea.

Ottakaamme retromuistelma muinaisesta tapaninpäiväaamusta olkaveljeni Ojarummun elämästä.

Lähimarket on auki ja Ojarumpu tarjoutuu pistäytymään hankkimassa lisäevästä. Aikaa kuluu.

Sitten hän palaa omistamaansa mutta ei hallitsemaansa kiinteistöön:

ROUVA:

– Missä vetkuttelit? Kotimatka kaupassa käynteineen vie vajaat puoli tuntia. Lorvailit tietysti taas suu puoliavoimena lintuja toljottaen.

OJARUMPU, hiljaa mielessään:

(Taivaan sinisen kupolin alla, metsän soreapilarisessa temppelissä, soittivat kuuset Sibeliusta, neulasten pizzicaton sinulle omistivat.)

 

ROUVA:

– Ja missä ovat ostokset? Ai, armon luoja! Sen kerran kun pyydän sinua käymään kaupassa. Unohdit tahallasi.

OJARUMPU, yhä hiljaa:

(Kaikki järkkyi kun kosketin sinua. Onni ja hiljaisuus olivat yhtä kuin vaapukkapelto ja jokeen laskeutuva sini.)

 

ROUVA:

– Voi että minä kaikista tarjokkaista lankesin sinuun. Ja missä olen? Katuojassa. Tätäkö pitäisi kutsua kodiksi? Tämä on sinulle vain tankkausasema. Olen niin toivoton, että voisin heittäytyä ikkunasta. Kuristusotteesi kirpoaisi ikiajoiksi.

OJARUMPU, alati hiljaa:

(Kun olit poissa, huusin yli mustien öiden: linnutkin palaavat pesimäpaikoilleen, veneet meriltä valkamaansa mutta sinua ei kuulu, näy.)

 

ROUVA:

– Ja ne höpinäsi rakkaudesta, joka aateloi elämämme. Kuvittelet, että tämä inho on ohimenevää. Erehdyt. Yhtään yötä et enää vieressäni nuku. Eropaperit pannaan vetämään heti. Vien sinulta kaiken. Aaivan kaiken. Tekosi maksat. Se on taivahan tosi.

OJARUMPU, hiljaa sisimmässään:

(Kiitän jokaisesta päivästä kanssasi, kun kumarrun elämäni ehtoolliselle tuoksuvaan syliisi.)

 

ROUVA:

– Kolua vain kenkiäsi eteisessä ja painu rutkan jäljille. Sinne sinä kuulutkin, kaltaistesi kaljarenttujen joukkoon.

OJARUMPU ääneen:

– Tuota, tässä pavunidut ja porkkanat. Ostin vielä chilipalkon, ruokakermaa ja juustoraastetta jos tekisin iltapalaksi piiraan. Panisin täytteeksi kinkunliisteet ettei synny hävikkiä, ihmiset kun heittävät jouluruokaa jo roskiin…

 

ROUVA:

– Voi hyvä jumala sen kanssa. Miksi sitä ei voinut heti sanoa?

OJARUMPU:

– No, kun me puhumme enää niin vähän toisillemme. Halusin vain varmistua, että sinä edelleenkin rakastat minua……

Kinkkuelämän tapaninpäivärauhaa:
IMMU

immu

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu