Tšehovin ja Dylanin ikisoihtu

Olen lukenut kevään mittaan A.P. Tšehovin novelleja kuin uusina, nyansseihin ja sävyihin uppoutuen. Taas todistui että A.P. ei koskaan harjoittanut kiristystä, kirjoittanut häväistyskirjoituksia, imarrellut, ei valehdellut eikä solvannut.
Hänen kaikkein pyhimpänsä ja oli ihmisen ruumis, terveys, viisaus, lahjakkuus, innoitus, rakkaus ja absoluuttisin vapaus, vapaus pakosta ja valheesta missä muodossa kaksi viimeksi mainittua ilmenevätkin.
Siihen liittyen Bob Dylan täyttää tänään 24.5. 80 vuotta. Kun kuulin 1963 Dylanin kappaleen Blowin’ in the Wind tiesin musiikini ja sen sanoitukset löytäneeni.
Sitä seurasivat vaikkapa The Times They Are a-Changin’, Like a Rolling Stone.
Aamun HS:ssa Vesa Sirén kysyy koska selvitetään Tšehovin ja Dylanin yhteys. Dylan levytti kokonaisen albumin Tšehovin novellien pohjalta. Kriitikot pitivät sitä omaelämäkerrallisena, on Dylan kertonut.
Hänen laulunsa ovat pohjanneet myös vaikkapa novelleihin Vaimoni ja Nainen ja sylikoira (sen äidinkielenlehtorini sujautti minulle yo-lahjaksi muilta salapäin, se pelasti minut hullutukselta aikoa kirjailijaksi. A.P. oli kirjallisuuteni kirjoittanut jo.)
Dylan oli 60-luvun protestiliikkeen ikoni ja lauluissa näkyi ja kuului, yhäkin, pasifismi ja rasisminvastaisuus.
Hän sai kirjallisuuden Nobelin 2016. Kiitos siitä liberaalille Nobel-komitealle.
Tšehoviin suhteeni on ikuinen. Aina käyn hänen haudallaan Moskovassa Novodevitšin luostarin hautausmaalla. Kivi on pieni ja valkoinen, tekstinä vain A.P. Tšehov 1960-1904. Ainoa erikoisuus muihin hautoihin on ollut, että sillä on aina runsaasti tuoreita kukkia.
Olen käynyt tarkistamassa Jaltalla vieläkö nainen kulkee rantakadulla sylikoiransa kanssa. Matkustin läpi Siperian, en hevosvaljakoilla kuten mestari, vaan junalla. Lukuisat ovat olleet paikat, joissa olen hänelle kumartanut, en nöyristellen vaan silmäntasaisesti.
Nämä kaksi mestaria, olin vähällä kirjoittaa raamatullisesti Mestaria, ovat polkuani viitoittanee tällä toistaiseksi päättymättömällä väliaikamatkalla kohti maailman sydäntä.
Koska Tšehov sanoi, että mikäli ei pysty ilmaisemaan asiaansa (sen ydintä siis) yhdellä liuskalla, on turha edes yrittää.
Avaan novellin Ikävä tarina, vanhenevan ja kuolemaa vartoavan professorin kertomuksen, pettymyksineen. Vaimo ei salli hänen edes syödä lahnaa jauhokastikkeessa…
Se kertoo myös hänen kiintymyksestään kasvattityttäreensä Katjaan. Tämän kysyessä mitä tekisi elämällään, maailmakuulu tiedemies vastaa: En tiedä, en todella tiedä.
Se on hiljaisessa alakuloisuudessaan ja surumielisyydessään elämäni teos.
Nyt kunnioitan mahdollista lukijaa ainoalla mahdollisella tavalla: panen ajoissa pisteen.
Rauhaa:
IMMU
+4
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu