Tyylisietoisesti

Tyylitietoisuus on rynninyt Kuopioonkin. Paitsi rakentamisessa.

Nykyihmiseltä nauretaan jopa täällä vasta ostetut vaatteet päältä parissa kuukaudessa. Niin trendiherkäksi on elämä mennyt.

Kun haluat jaotella ihmisiä, nolata heidät tai suistaa pois tolaltaan puhu tyylistä.

Tyylidiktatuuria hallinnoivat nämä Glorian kestotilaajat, jotka laittautuessaan osuuskauppaan ostamaan kissalle sisäfileetä pukeutuvat pariisilaisittain väljästi laskeutuvaan.

Valinnan sanelee pakko: persukset jo roikkuvat.

Tuulipuvun nähdessään nakkaavat tyylitietoiset äkeästi kulmakarvat takaraivolle. Heille kansallisasumme vertautuu Radio Suomen tukkilaismusiikkituokioon, josta rakentuvan mielihyvän lullassa hyreksii messevästi takavuosina Heikki Kinnusen esittämä Viljo.

Sen lyö vain tahaton huumori: parempana itseään pitävän väen illallisilla frakissa vaappuva johtava toimihenkilö, pääekonomisti tai hallitusammattilainen, joka kellukkamahoineen muistuttaa erehdyttävästi täytettyä pingviiniä.

Minulla ei tyylissä ole moittimista. Vaimo sanoo mitä ostetaan ja mitä kulloinkin pannaan päälle. Hänessä on aina ollut tyylitajua kaikesssa muussa paitsi aviomiehen valinassa.

Marimekon Jokapoikapaita on minun haalarini ja juhlapaitani.

Muutama vuosi sitten hoksasin vaatekaupassa beesin vakosamettipuvun. Tiedustelin vaimolta, että mitähän jos…

Hän suostui!

Niinpä As. Oy Enkelparventiehemme päästyä hävisi liki 50 vuotta elämästä ja me, tai no, olkoon…

Julkkiselämän tyyliseikkoja pohtiessa tulee tuumanneeksi tunnettua, nuorikon uudelleen taas löytänyttä, ikääntynyttä iskelmälaulajaa, joka tuuliviiriä ruosteesta nyhtäessään hetkuttelee keskikehoaan ratkeavan riemukkaissa lantiohousuissa.

Tyylitietoinen onkin silloin fani, joka nakkaa lavalle stringien sijasta lahkeelliset lohenpunaiset mummoalkkarit.

Männä vuonna tyylipuhtain suoritus osui satamatorin lavalta aamupäivästä.

Kolme kaverusta elämämme ilokartanon porstuasta esitti keskenään, jos nyt sananokkeluus suvaitaan, otosta teoksesta Taru Sorbuksen herrasta. Tasailivat siinä toverillisesti aamuannostaan.

Heille herkkää tilaisuutta juuttui toljottamaan ihmisrykelmä suoraan sosiaalisesta yläkierteestä. Pitivät tietysti poikien menettelyä taidealttarin häpäisynä.

Silloin yksi ystävyksistä nousi lavalle, nosti sirosti ympärivuotiskäytössä olevan poplarinsa lievettä ja teki täydellisen demi-plién ja kumarsi syvään mutta silti niin liioittelematta, että Jorma Uotinenkin olisi riemusta sukkahousunsa repinyt.

Se oli kolmen sekunnin liikunnallista käyttölyriikkaa. Hyppysellisellä ihmisarvontuntoa, veitsenterällisellä ivaa ja tilkalla tummaa murhetta aromisoitu katukultturelli tyylisietoisku.

Rauhaa ja ihmisyyttä kaikille.

IMMU