Ujon kukinta

Ujous ei ole nykymenossa paras konsti päästä esille ja ”arvostetuksi”.

Kärjessä ovat aina olleet tyrkyt. Hyvän itsetunnon, joka on monella vain hieno nimi ylipöhöttyneelle egolle, kehittäneet riehuvat.

Suulaat hölöttäjät ovat syylä elämässäni. He ovat tietävinään kaiken maan ja P. Pietarin portin välillä.

He pauhaavat naurettavaksi kaiken, pyhänkin, mitä eivät lukemattomuuttaan ymmärrä.

Usein he ovat korkeampaa sivistystä vaille jääneitä urheiluhulluja.

Elämme yhteiskunnassa jossa äänekkyys on tärkeämpää kuin se miten viisaita punnitusti puhuu. Semmoisen kuunteleminen on monille mahdotonta.

Olen lapsesta asti ollut ujo. En halunnut mihinkään porukoihin kuten en edelleenkään.

Ujous oli ennen aikaan hyve. Sen seurauksena suuret ikäluokat ovatkin olleet nöyrää väkeä.

Sen takia meiltä napsitaan nyt euroja mistä tahansa ja väitetään päässeen helpolla!

Mutta nykyaikana ei pidä ujostella. Asiat sanotaan kuotoilematta. Sillä asioissa on vain kaksi puolta – oma ja väärä.

Ei ujous ole suosiossa kansankaan keskuudessa. Kun naisihminen ryhtyy etsimään ystävää, hän hakee pitkää, komeaa ja suulasta äijää.

Ujoimmat hakevat seuransa netissä. Ja jos ujo hakee ujoa, ainakin nk. itse asiaan pääseminen menee pelkäksi oman polven puristeluksi.. Eivätkä ujon miehen edessä liivimannekiinit kutsuvasti tuoksuen pöyhistelekään.

On ujoudesta melko runsaasti haittaa. Ajatellaanpa vaikka ravintolaan pyrkivää ujoa miestä. Helposti siinä tulkitaan ujous alkavaksi humalatilaksi. Vaikka toisaalta myydäänhän nykyaikana ujostelematta kapakoissa viinaa pöydän alle suistumaisillaan olevallekin.

Ujous tulkittiin muinoin kiltteydeksi. Se on harhaa. Ujous kasvatti, ainakin minulla, luonnetta. Minusta kehittyi (!) tämmöinen ulkoisesti epävarma mutta sisäisesti ylimielinen ja terve anttirokkamainen yksittäistaistelija ja toisintuumaaja koska toisin ajateltu on puoliksi tehty.

Senkin työssä opin: älyä on verrattu terävään miekkaan mutta se kutistuu narrin tiukuseksi ellei sitä välillä pujota vaikenemisen tuppeen.

Kutakuinkin mallikkaasti on sujunut. Puolisonkin sain kun hän, minun ujosteltuani, tilasi vihkiajan vt. naispormestarilta.

Yliopistoaikoina viihdyin sakissa koska silmäntasaiset kaverit saattoi siellä valita. Sittemmin ovat, kuten vanha sanonta kuuluu, työelämässä tyhjät tynnyrit kolisseet.

Olen aina vieroksunut puheenvuoron ottamista äänekkäässä joukossa. En ujouttani vaan keskivertoihin.

tympääntymisen vuoksi.

Uskonpa, että sitten suurella takorautaportilla kohottaa P. Pietari torjuvasti kätensä maan päällä ujostelematta reuhanneille ja johdattaa minut ohi jonon kohti solisevia puroja.

En jatka tätä tarinaa koska alan jo ujostella kuinka hyvin minulle lopulta käykään.

Äänetöntä rauhaa:

IMMU