Vaalikeittoa

Kun olin pikkuinen vielä niin ”vain” kuuntelin aikuisten puheita:

”Suomi on niin hyvä demokratia, että meillä voi päästä presidentiksi kuka tahansa.”

Nykyehdokkaita kuunnellessa ja katsellessa alan uskoa, että sehän on totta…

Kun vartuin ja seurasin vaaleja niin päättelin, että meillä tasavallan presidentti on Urho Kekkonen ja hänet valittaa joka kuudes vuosi uudelleen.

Kun Sauli Niinistön palvontaa seuraa niin kansa tahtoisi kai saman meiningin jatkuvan?

Suvainnette muistuttaa Harry S. Trumanin kirkastuksesta: ”Presidentti ei voi aina olla suosittu.”

Eli siinä on jotain vinoa.

Syynä tilanteeseen on se, että meidän kansalaisongelmamme on tottelevaisuus, olemme alamaiskansa.

Jo Paasikivi manasi, että on yhtä saatanaa kun on niin pieni kansa.

Antoivathan meille kansalaiskasvatusta monarkistinen ”vanha” Ruotsi, tsaaridiktatuurinen Venäjä ja natsi-Saksa.

Nyt me emme luota Euroopan Unioniin vaan Natoon eli olemme usanalainen kansa.

Jo Seitsemän veljeksen Juhani huusi: Piekse meitä, piekse!

Parlamentarismi on meille yhä vierasta. Meille ei kaihdeta mitään ponnistuksia, että voisimme välttää ajattelun vaivan.

Meillä halveksitaan poliitikkoja ja porttoja mutta kukapa ei kiiruhtaisi heidän tykönsä tarvitessaan heidän palveluksiaan.

Moraalista puhutaan myös presidentinvaaleissa. Kaikki ovat lähes kaikesta samaa mieltä.

Kuinkas Lauri Viita säkeistikään:

”Siisti täytyy aina olla!” / sanoi kissa kissa hietikolla – / raapi päälle tarpeenteon / pienen sievän santakeon.”

Aina ajattelin oikeaa politiikkaa oopperana mutta operettia meillä halutaan.

Tietysti äänestän taas mutta josko en täysin sydämin kenenkään ehdokkaan puolesta vaan paria ehdokasta vastaan.

Josko odotan kuuden vuoden päähän, jolloin ehdokkaana olisi joku jonka puheet muuttuisivat teonsanoiksi ja vaikuttaisivat kuin ensimmäisen pirturyypyn repäisy.

Hänen pitäisi varmaankin olla nainen, rehellinen, jolla ei olisi pelkkää puheenpuhetta tai paljon tyhjää melusta vaan rehellistä rohkeutta ilman henkilökohtaista pyrkyryyttä ja jota kuunnellessa iltapäivälehtien politiikan miestoimittajat häpeäisivät sovinismiaan.

Voisi ”huutaa” taas 60-luvun tunnusslogania: Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia.

Rauhaa vaalisoppaa lusikoidessa:

IMMU