Viestikrapula

Nostalgia on hometta, sanotaan. Mutta poliitikkojen esiintymiskonsultointivimma palauttaa mieleen Suomen viimeisen luomuviljellyn epäpoliitikon – Eino Poutiaisen.
Hän oli Veikko Vennamon löytö mutta Vennamo ei ikinä pitänyt häntä puolivalmiina taikinana, joka on alustettavissa, tai ostettavissa, mihin tarkoitukseen tahansa.
Eino Puotiainen asui taannoin lapsuuteni kotikadulla. Hänellä oli mopo ja omat ”roknoosit”.
Oli pakkasta 20 tai 30, aamuisin pärisi Poutiaisen mopo. Hän oli matkalla omiensa luo. Hän ei hävennyt heitä eivätkä he häntä.
Poutiaisen ”pidot” kuuluivat perinteeseen ”tule sellaisena kuin olet”.
Häpeä näille halla-ahoille, tavioille jne…
Nyt on toisin. Paavo Haavikko kirjoitti 1993 kirjassaan Aikalaishulluudesta:
”Suomessa on politiikkaan leviämässä uusi kulttuuri, rauhallisen käytöksen, toisen kuuntelemisen, ystävällisyyden kulttuuri.
Sanalla sanoen, käytös on kuin huijarilla aina. Huijari ei koskaan suutu.”
Tätä varten tarvittiin viestintäkonsultit. Se kertoo kenties kotikasvatuksen puutteesta, empatiakyvyttömyydestä, välinpitämättömyydestä. No, silloinhan kansanedustajat todella edustavat edustavasti kansaa.
Nämä kiriisiviestintäkonsultit (heh!) kaiken maailman saukkomaat ovat taustaltaan journalisteja. He pistäytyivät toimittajina, eivät oppiakseent julkistamaan oikeita tietoja vaan oppiakseen kuinka salata niitä millä suupielillä, käytöksellä ja maksuilla.
Se on sama kuin lukisi lakikirjaa ei noudattaakseen lakieja vaan oppiakseen kiertämään niitä. Että semmoista kulttuuria…