Viis’ veisaamisesta

Ihmisellä on ankara kytö parempaan. Mutta maailman kahtiajako aina vain toteutuu. On ihmisiä, joilla on Hannu Hanhi-efekti. He sujahtelevat elämän kiitoteillä voitosta voittoon.

On heitä jotka osaavat käyttää Tom Sawyer-efektiä. Kun riittävän kiinnostavasti kehuu vastentahtoisen työn palkitsevuutta, kuten Tom aidan maalausta, muut käyvät käsirysyyn päästäkseen toteuttamaan itseään.

Sitten on heitä, jotka ovat voittaneet elämäpelissä toriarvalla taskukamman. Mutta yhtä jakoahan elämä on.

Suvainnette muiston ennen koronaa.

Ojarumpu, olkaveljeni, ja minä kanssa askelsimme Valkeisenlammen viertä.

Vastaan kiiruhti Kyyrysyrjän Osku, ikivalittaja. Aina hän ruikuttaa kuinka hänelle osui elämän ikuisessa sökössä huono perskortti.

Nyt hän vaikutti myönteiseltä:

– Olen keksinyt menestymisidean.

-Valaisset?

– Menen illalla raveihin. Olen nostanut salasäästöni. Olen näet syntynyt 5.5. Asun talossa numero viisi, sen viidennessä kerroksessa. Puolisoni täytti juuri 55. Minulla on viisi lasta. Salatililläni on 5000 euroa.

– Sinullahan oli pitkässä matikassakin viitonen, Ojarumpu ehätti huomauttamaan.

– Älä nyt sotke. Panen rahani lähdössä viisi hepalle numero viisi.

Mutta Ojarumpu oli järkkymätön:

– Kuulepa järjen ääntä, äläkä veisaa siitä viis. Sinun tuurillasi se pattijalka johtaa ehkä loppusuoralle mutta köyristyy sitten ulostamaan ja muut ravaavat tuskin havaittaviksi pisteiksi horisonttiin.

Osku ei tuohtunut vaan sanoi:

-Tervetuloa huomenna puolisoittenne, sikäli kun teillä heitä enää jäljellä on, kanssa kokolihaillalliselle.

Näimme Oskun seuraavana aamuna tarjoussikanaudan ostossa.

– Mitenkä ravit? Ojarumpu tiedusteli.

– Hevonen jäi viidenneksi, Osku vastasi silmänurkka kostuen.

Kun loittonimme, niin Ojarumpu nykäisi käsivarttani:

– Huomasitko mikä oli Oskun vuoronumero?

– Viisi, sanoin ilman ivan häivää.

Niin se käy, yhä: vanha väki tekee vanhoja virheitä, uusi väki uusia. Eikö vaikka?

IMMU