Tosiasiat pitää tunnustaa: Suomen urheilumenestys on aallonpohjalla

Tanska: 3 kultaa +4 hopeaa +4 pronssia. Norja: 4 kultaa +2 hopeaa +2 pronssia. Ruotsi: 3 kultaa + 6 hopeaa. Suomi: 0 kultaa + 0 hopeaa + 2 pronssia.

Syitä sille, että Suomen mitalisaldo Tokion olympialaisissa valahti noin kauas pohjoismaisista verrokeistaan, pitää lähteä selvittämään mahdollisimman pian. Jo nyt löytyy kuitenkin yksi melko ilmeinen syy Suomen huonolle olympiamenestykselle, ja se on suomalaisten urheilujohtajien jatkuva ja yhä laajeneva itsepetos.

Kun Suomen menestys oli mikä oli, urheilupamppujen puheet ”mitalisaldon tuplaamisesta” tai ”joukkueen hyvästä hengestä” (Jan Vapaavuori) tuntuvat sekä lapsellisilta että yritykseltä suunnata huomio pois itse pääasiasta eli sekä tosiasiallisesta että  verrokkimaihimme varrattuna täydellisestä menestymättömyydestä – taas.

Sen lisäksi, että Suomi on pohjoismaisessa kontekstissä nyt huono urheilumaa, se on sitä myös aikajanalla: ennen olimme parempia. Sitten alkoi tämä jo tutuksi käynyt selittely: ”kilpailu on koventunut, kun urheilu on levinnyt kaikkialle maailmaan”, ”tulosta saa myös rahalla, josta Suomessa on pulaa”, ”Suomessa on muita tiukempi doping-politiikka”, ”Suomi on pieni maa”, ”suomalaisurheilijat eivät harjoittele kyllin ammattimaisesti” jne. Kaikki muu näyttää käyvän urheilupomoillemme selitykseksi paitsi se kaikkein tärkein: heidän oma osaamattomuutensa.

Suomen surkea menestyminen oikeastaan kaikissa tämän vuosituhannen kesäolympialaisissa jatkuu myös tulevaisuudessa, ellei olympiakomitea ja muu urheilujohtomme ryhdistäydy. Jan Vapaavuoren tuoreet lausunnot eivät tuollaiseen kuitenkaan viittaa, vaan urheilujohtajien vastuunpakoilu ja menestysvastuiden sälyttäminen vain urheiljoille itselleen näyttää vain jatkuvan.

Vähään – nyt kahteen pronssiin – ja muihin pohjoismaihin verrattuna surkeaan olympiamenestykseen sekä ”omaan tasoonsa verrattuna hyviin tuloksiin” tyytyminen ei nosta Suomea vielä kolmen vuoden kuluttua Pariisissakaan. Hyviä urheiljoita meillä kyllä on, mutta heidän nostamisensa parhaitten joukkoon edellyttää perusteellista remonttia suomalaisessa urheiluelämässä. Se puolestaan ei onnistu ennen täydellistä asennemuutosta urheilujohdossamme – jossa perusteettomasta itsekehusta, epäolennaisuuksiin panostamisesta sekä omien johtaja-asemien turvaamisesta on nyt muodostumassa suoranainen este urheilumenestymisellemme.

Ennen tuota Suurta Muutosta urheiluihmistenkin kannattaa Paasikiveä mukaillen todeta, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

0
Jari Rusanen
Sitoutumaton Savonlinna

Politiikan sivustakatsoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu