10 ainoaa oikeaa tangon syntyhistoriaa

Tangohistorioitsijat riitelevät siitä, miten ja missä tango syntyi. Tässä muutama ’varma tutkimustulos’:

  • Tango syntyi slummikaduilla.
  • Tango kehitettiin ilotaloissa.
  • Tangoa esitettiin mustien salaisissa yhteisöissä ja tilaisuuksissa.
  • Tango lähti alkujaan Espanjan Andalusiasta.
  • Tango kehittyi Kuuban habanerasta.
  • Tango kehittyi maaseudulla pampaksen milongasta.
  • Tangon askellus muuttui korkeakorkoisille jalkineille sopivaksi ylvästelyksi kaupungissa.
  • Tango tulee sanasta’ tambo’, paikkoja missä vapautetut orjat kokoontuivat Rio de Platan alueella. (Tango niminen paikka löytyi myös vielä 1800-luvulla nykyisen Nigerian alueelta).
  • Tango oikeasti syntyi ylikansoitetuissa vuokrakasarmeissa, kun maahanmuuttajat ja paikalliset kreolit kohtasivat.
  • Tango syntyi Suomessa foksitangona samalla, kun saksalainen marssi ja venäläinen melankolia törmäsivät toisiinsa. ’Foksi’ sana tipahti sitten edestä pois aika nopeasti. Vaikka tango muualla on ennen muuta urbaani pakolaisilmiö, meillä se liittyy erityisesti maaseutukulttuuriin. Pakolaisten sopeuttamisen ja kotouttamisen tärkeänä työkaluna Buenos Airesissa oli nimenomaan tango.

Tangohistorioitsijat jakaantuvat kahteen pääryhmään: toinen korostaa afrikkalaista alkuperää ja toinen espanjalaista. Poliittista viestiä liittyy siihen, että tangon historiaan kytketään mielellään Espanjan, Britannian ja Ranskan siirtomaapolitiikkaa sekä lisäksi myös USA:n uuskolonialismia.

Eräs 1930-luvun muusikkojen ja tanssispesialistien suosima narratiivi tangosta menee jotenkin seuraavasti: Kuubassa orjakapinan aikoihin Afrikasta tuodut orjat kehittivät uutta musiikkia ja tansseja sekoittaen toisiinsa heidän omaa perinteistä musiikkiaan ja tanssejaan espanjalaisten omaksumaan ranskalaiseen kontratanssiin (contre dance) ja tuloksena oli habanera. Kun tähän lisätään vielä andalusialainen tango, Rio Platan alueen milonga sekä brasilialainen maxixe, niin alkaa autenttisen argentiinalaisen tangon ja sen varianttien ainekset olemaan pääpiirteittäin kasassa.

Tangon synty muistuttaa vähän maastopaloa. Senkään syntyä ei aina saada selville, se vain syttyy esimerkiksi jostakin kipinästä, kehittyy paloksi, leviää kulovalkeaksi ja nielee kaiken palavan aineksen. Euroopan tangomania nielaisi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Lähteenä (mm.) Prof. M. E. Savigliano, Tango and the Political Economy of Passion

Orjakaupan reittejä
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu