Se on kesä ja lavatanssikausi

:,: Kyllä ne muaki sinne /
hyppelemähän veis’ / jos ne tietäis’ että mull’ on lehmä. :,: /
Vaan kun eivät tierä, / niin ei myöskään vierä, /pahaakos sen
lehmällisen kerjää.
//”

 

Erkki Piirto edellä mainitussa
laulussaan ’Flikkaan polska’ kuvaa sattuvasti niitä sosiaalisia
tuntoja, joita tanssilavoilla itse kullakin saattaa mielessä
ailahdella varsinkin, jos on aavistuksen luonnonsuojelema ja flaksi
on hiukan siitä tai jostain muusta syystä hakusessa:

 

Kansanlaulut oli siten kyseessä
humalaisten renkipoikien jollotukset tai tyttöjen puoliruokottomat
ikävälaulut ovat olleet usein niin juhlallisten virsisävelten kuin
ikivihreiden tanssisävelten taustalla. Esimerkiksi monetkaan
argentiinalaiset tangot eivät edes nykymaailmassa olisi
painokelpoisia alkuperäismuodoissaan.

 

Lavatanssin kokemisessa on huumaa aivan
eri tavalla kuin tanssiesityksen katselemisessa. Lattialla olemme
pääosan esittäjiä. Oma fyysinen kokemus ruokkii ja henkevöittää
omaa mielikuvitusta ja tunnemaailmaa monikertaisesti enemmän ja
kauemmin kuin pelkän esityksen katselu.

 

Kun tanssikappale on ohi kummankin
tanssijan tunteet ryöppyävät ja vilistävät omissa
mielikuvitusmaailmoissaan. Edellisen kolmen minuutin aikana on
tunnettu tuskaa, jännitystä, iloa, harmia, pettymystä ja
tyydytystä. Hetken on oltu eri paikassa ja ajassa ja nyt on taas
palattu takaisin – takana on toisen kanssa jaettu hetki puhumatta
mitään. On saatu jotain uhraamatta mitään. On koettu toisen
intensiivistä tunnetta paljastumatta.

 

Tavalliset ihmiset hakeutuvat
tanssipaikoille kokemaan tanssin mysteeriä, sen melankolista
makeutta, herkkää ja sensuellia aistimusta sekä sosiaalista
tyydytystä ja lisäoppimisen halua. Maailma on täynnä ahdistusta ja se
näyttää vain lisääntyvän. Sydän pakahtuu. Tanssi tuo ainakin
hetkeksi takaisin lapsuuden ajan iloisuuden ja huolettomuuden, joiden
tenho saa kasvot loistamaan ja vartalon kukoistamaan.

 

Juttu on hyvä lopettaa alkulaulun
viimeiseen realistiseen värssyyn:

”:,: Menin luttihin maata ja /
jätin oven haata ja / orottelin poikia perähäni. :,: / Aamulla
heräsin ja / yksin makasin, / voi piru kun mun pisti nenähäni. //”

0
JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu