Kel' onni on ..

Onnellisuuden
löytäminen edellyttää, että ympärillä on toisia ihmisiä.
Masennuslääkkeiden teho on pelkkä illuusio, ja sen ovat meille
myyneet isot lääketehtaat, sanoo amerikkalainen professori.
Tangosta on apua hoidettaessa stressiä, ahdistusta, sosiaalisia
pelkoja ja aviopuolisoiden välisiä ristiriitasuhteita. Tango on
lähtenyt vaeltamaan tanssilavoilta terveyskeskuksiin. Monissa maissa
tangoterapia täydentää muita hoitomenetelmiä.

 

Tanssi
kiihottaa aivoalueita, jotka säätelevät mielialaa ja ruumiin eri
osien koordinaatioita. Ihminen on kautta aikojen palvellut jumalaa
tanssin välityksellä. Muullakin kuin sotatanssilla lujitetaan
yhteenkuuluvaisuutta. Tanssissa jokainen on pääosan esittäjä ja
voi päästää tunteensa – jopa viettelytaitonsa valloilleen.

 

Keskimäärin
miehet ovat naisia aggressiivisempia ja miesten on vaikea ilmaista
tunteitaan. Testosteroni vaikuttaa miehen ja naisen aivoissa eri
tavalla: miehillä sillä on suurempi vaikutus aivoalueisiin, jotka
ovat yhteydessä seksin haluamiseen. Mutta inhimillisen biologian
ymmärtäminen ei tietenkään anna valtakirjaa sivistymättömään
käytökseen. Ensinäkemisellä saattaa psykobiologinen mekanismi
synnyttää sukupuolista kiihottumista. Tämä johtuu kummallakin
sukupuolella testosteronitason noususta, aivojen tiedostavista
(kognitiivisista) ja ympäristötekijöistä synnyttävä halu, jota
ei pidetä vaistona.

 

Monet
tutkimukset tukevat sitä yleistä käsitystä, että lavatanssista
on tavattoman monta etua myös mielenterveydelle fyysisen terveyden
lisäksi. Tanssi mm. stimuloi aivoalueita, jotka säätelevät
mielialaa, prosessoivat ja tallentavat tilainformaatiota ja
liikkeiden koordinaatiota. Liikkuminen musiikin rytmiin ja liikkeiden
sovittaminen musiikkiin on eräiden väitteiden mukaan olemassa
olevista toiminnoista niitä monimutkaisimpia ja siinä on pantava
peliin suuri osa koko inhimillisestä aivokapasiteetista. Sosiaalista kanssakäymistä ja kosketuksen voimaa ei pidä unohtaa tässäkään yhteydessä.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu