Kaukana kavala maailma

Paritanssi on yksi
ihmiskunnan vanhimmista, kansainvälisimmästä ja harrastetuimmasta
taidelajeista, joten sille sopii luoda arvoisensa puitteet. Jo
antiikin Kreikassa tanssi ja laulu ilmaistiin samalla sanalla. En
pahastuisi, vaikka kulttuuriministeri esikuntineen panisi parastaan
nostaakseen paritanssin takaisin sellaiseksi kaikkien kansanosien
yhteiseksi ja innolla harrastamaksi kulttuuri-, taide-, liikunta- ja
seurustelumuodoksi, mikä asema sillä aikanaan on ollut maassamme
erityisesti työväestön keskuudessa. Maassamme tanssiharrastusta
eivät ainakaan tappaneet tai yrittäneet tappaa työväestön
piiristä tulleet virtaukset, rapakontakaisesta hajusta ei sano tässä
mitään.

Terveysnäkökulmasta
tangon, valssin, humpan jne. tanssimiseen liittyy fyysisen liikunnan
lisäksi hyvin vahva psykososiaalinen tunneosue, mikä mahdollistaa
itsensä näkemisen ja aistimisen paremmin. Oleellista on myös se,
että fyysinen suoritus tehdään kohtuullisella rasituksella
jatkuvana toistona. Syleily tuo mukanaan suojan tunnetta, hillittyä
olemista ja samalla omanarvontunto kasvaa. On merkille pantavaa,
kuinka itsestään välittämättömät saatuaan sisäisen olonsa
kuntoon aloittavat uuden sosiaalisen elämän. Omanarvontunnon
menettäminen on masennuksen oireista päällimmäisin.
Argentiinalainen lääkäri Federico Trossero sanoo paritanssista:
”Tiiviissä syleilyssä, kuten tangossa yleensä tehdään,
aivoissa vapautuu oksitosiinia eli rakkaushormonia, joka alentaa
CRH:n eli ahdistushormonin tasoa ja tällöin mielen valtaa
rauhallinen hyvänolon tunne, kuten tapahtuu kahden rakastavaisen
kuherrellessa keskenään.”

Syksy saa ja sisälavakausi
koittaa..