Rakkaimmat tangomme

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Buenos Airesin ehkä tunnetuin orkesterinjohtaja oli Roberto Firpo. Hän vieraili 1917 Montevideossa (Uruguay). Ko. soittokahvilaan tuli joukko nuoria miehiä, jotka tauolloin toivat Firpolle erään marssin nuotit. Säveltäjä itse ei kehdannut tulla maestron luo vaan jäi nujuamaan ovenpieleen. Joukko oli paikallisia opiskelijoita, jotka karnevaalikulkueessa olivat ajatelleet esittää ko. marssin. Tällaisesta ryhmästä, joka esittää karnevaalikulkueessa tanssia ja laulua, käytetään sanaa la comparsa. Marssin säveltäjä Gerardo Hernán Matos Rodríguez oli antanut kappaleelle nimeksi La Cumparsita, jonka Firpo ensi kerran ehti soittamaan vasta viikon päästä.

Firpon mukaan alkuperäinen sävellys oli niin alkeellinen ja vajaa, että hänen piti täydentää sitä ottamalla paloja omasta tangostaan La gaucha Manuelasta ja Verdin oopperasta Miserere. Ts. La Cumparsita oli ainakin aluksi Rodiguezin, Firpon ja Verdin musiikkia. Se La Cumparsita, joka on meille tuttu, ei ole alkuperäinen, vaan Contursin ja Maronin sanoittama ja parantelema versio vuodelta 1924. Oikeutta käytiinkin sitten Rodíguezin kuolemaan asti.

Ensimmäinen hahmotelma Satumaa-tangosta syntyi Unto Monosen kynästä jo vuonna 1949?  Matti Viljanen antoi Unto Monoselle paljon neuvoja sävellystyössä ja varmasti ’sävelsi’ introja sekä välikkeitä, jotka luontuivat kappaleisiin saumattomasti.

Raadollisempi kansanversio asiasta on juoruilu, että Mononen toi aina tullessaan Viljaselle pullon viinaa ja teeman palasija, joista Viljanen rakensi tangot. Mononen sitten kiikutti ne tuottajalle, joka julkaisi ne merkiten säveltäjäksi Monosen.