Kulttuuripläjäys

”Mentäiskös teatteritanssiaisiin?” Kotiristin suusta lausuttuna se kuulosti enempi käskymuotoon sorvatulta ehdotukselta, josta ei ollut järkevää kieltäytyä sosiaaliterveydellisistä syistä. Me naapurikuntalaiset sitten oltiin hyvissä ajoin tunkemassa sisään kuokkimaan Espoon kaupunginteatterin kannatusyhdistyksen järjestämään teatteritalon tukikonserttiin nro 8 eli eilisiin lauantain (20.10.12) teatteritanssiaisiin. Itse puheenjohtaja oli sattumalta ovella vastassa ja nyhti rahat pois korkean omakätisesti eikä käsi tutissut yhtään.

Hieno tilaisuus, puheenjohtaja Heikki Pohjola avasi tilaisuuden sellaisella tervetuliaispuheella, että niitä harvoin jos koskaan kuulee. Iki-ihanan Pirkko Mannolan avauslaulut pistivät sydämen tykyttämään ylikierroksilla, joten kaipa siksi konjakkitiskillä oli jatkuva jono myöhemmin illan aikana.

Varsinaiseen asiaan päästiin, kun Espoon Puhallinorkesteri soitti yhden setin tanssimusiikkia ennen kuin rynnättiin seisovaan buffet -pöytään. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja annokset olivat tavattoman suuria.

Tanssin jatkuttua settien välissä pidettiin kunnallispoliittinen tietokilpailu. Säännöt oli varmaan kopsattu Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, koska tuomari antoi kilpailijoille pisteitä mielensä mukaan vastauksista riippumatta. Kilpailu onnistui ja voittaja löytyi. En ole varma, oliko niin, että kirjurin ensimmäinen ehdotus varmuuden vuoksi hylättiin.

Hauskaa oli, sammuin vasta viimeisten joukossa.

Kiitokset pöytäseurueelle (147 & avec) ja
yhdistykselle.

 

*

Ai niin siitä ikuisuusprojektista –
uudesta teatteritalostanne – minun piti kirjoittaa. Kyllä me täällä
Kirkkonummella odotamme hartaasti, että me saisimme lähemmäksi
hienon teatteritalon ja samalla voisimme kadehtia naapureitamme
entistä enemmän.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu