Masentavaa lumetta

 

US:n uutisten puolella on uutinen
suomalaistutkijan pudottamasta pommista: ”Masennuslääkkeitä
käytetään väärin”
. Kommenteissa korostetaan terapian
merkitystä.

 

Jo Jeesus ajoi riivaajia pois
koskettamalla, äiti Amma antaa voimaa ja terveyttä halailemalla ja
samaa tekevät eri lahkolaiset, tosin keskittyvät monesti
kaatelemaan ihmisiä. Jotain ihmeellistä tai selittämätöntä kai
siinä kosketuksessa sitten on. Halvin ja sosiaalisesti hyväksytyin
koskettelun muoto on lavatanssi. Se kuten masennuslääkkeiden
tehottomuus on vaiettu kuoliaaksi.

 

Lavatanssi voisi olla varsinkin
terveille ennalta ehkäisevää hoitoa stressiä, ahdistusta ja
masennusta vastaan. Näitä vitsauksia kun ihmisen elämään matkan
varrella mahtuu. Tanssi auttaa ensinnäkin välttämään näitä ja
sitten viime vaiheessa sietämään ja kestämään niitä paremmin
(siedätyshoitoa). Tämän tiesi vanha kansa jo silloin kun
psykiatriasta ei tiedetty mitään. Sitten tulivat kallonkutistajat
ja muut tanssia liiketoiminnan esteenä ja haittana pitävät.

 

Lavatanssista on tavattoman monta etua
myös mielenterveydelle fyysisen terveysvaikutteiden lisäksi.
Varmaan tämä ajatus hyväksytään julkisesti myös ”piireissä”
sen jälkeen kun eri alojen lääkärit alkavat tervehtiä toisiaan.
Paritanssi mm. stimuloi aivoalueita, jotka säätelevät mielialaa,
prosessoivat ja tallentavat ympäröivää tilaa sekä liikkeiden
koordinaation informaatiota luoden mahdollisuuksia mielikuvan
laajentamiselle. Liikunta ja sosiaalinen kosketus vapauttavat
onnellisuuteen liittyviä hormoneja estäen masennusta ja laukaisten
stressiä.

 

Monet tutkimukset tukevat sitä yleistä
käsitystä, että paritanssista on tavattoman monta etua myös
mielenterveydelle fyysisen terveyden lisäksi. Varmaan tämä ajatus
hyväksytään julkisesti myös ”piireissä” sen jälkeen
kun eri alojen lääkärit alkavat tervehtiä toisiaan. Psykiatri
William Glassier kirjassaan Possitive Addiction kertoo näistä
tanssin eduista:

1. Paritanssi stimuloi hippokampusta,
aivoalue, joka säätelee mielialaa, prosessoi ja tallentaa
tilallista informaatiota ja liikkeiden koordinaatiota.

2. Opittujen liikkeiden prosessointi
luo mahdollisuuksia mielikuvien laajentamiselle.

3. Endorfiinien ja tiettyjen
onnellisuuteen liittyvien hormonien vapautumisen vuoksi estää
masennusta

4. Parantaa hermosolujen välityskykyä,
varsinkin koska mukana on myös laulu ja musiikki

5. Aerobisen tekijän läsnäolo
saattaa jopa kaksinkertaistaa aivojen verenkierron ja
happitasapainon, mitä edesauttaa hermosolujen parantunut
välityskyky.

6. Parantaa lihasten rakennetta ja
estää sydänsairauksia

7. Luo mahdollisuuksia taistella
esimerkiksi Alzheimerin tautia vastaan, koska auttaa lisäämään
väli- ja etuaivolohkojen aktiviteettia

8. Lisää kykyä työskennellä ja
ajatella nopeammin sekä luo mielikuvituksessa uusia yhteyksiä eri
asioille.

 

Liikkuminen musiikin rytmiin ja
liikkeiden sovittaminen musiikkiin on eräiden väitteiden mukaan
olemassa olevista toiminnoista niitä monimutkaisimpia ja siinä on
pantava peliin suuri osa koko inhimillisestä aivokapasiteetista.
Siinä ei ehdi masennustaan miettimään. Tämän varsinaisen
väitteen totuusarvosta en osaa sanoa mitään, mutta
mielenkiintoinen se on tällaiselle lavatallustelijalle.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu