Viinan kirouksien torjuntaa

Suomessa viinan kulutus absoluuttisena
mitattuna on yli 10 litraa/hlö/v, Turkissa vastaava luku on 1,5.
Siitä huolimatta tässä islamistipuolueen hallitsemassa maassa
ollaan huolissaan nuorison altistamisesta liialliseen alkoholin
käyttöön siinä määrin, että myyntiä kiristetään niin
paikan kuin ajan suhteen. Alkoholipitoisia juomia ei saa myydä 100
metriä lähempänä kouluja ja Herran huoneita eikä kello 22 ja 06
välillä.

 

Kaupoissa ja baareissa alkoholipulloja
ja laatikoita ei saa pitää esillä ja pullojen etiketissä pitää
olla varoitus, että alkoholi vaarantaa terveyden, samaan tapaan kuin
meillä tupakkiaskeissa.

 

Maan perustuslaki sanoo, että
valtionvallan on ryhdyttävä ja ylläpidettävä toimenpiteitä,
joilla suojellaan nuorisoa joutumasta vaaraan tulla alkoholista
riippuvaisiksi. Nyt hyväksytyn lain takana olevat eivät halua
kasvattaa nykynuorista tulevaa menetettyä sukupolvea, joka yöt
päivät läträä viinan kanssa. Opposition mielestä kyse ei ole
nuorten alkoholin vaarojen torjumisesta, vaan islamilaisen
elämänmuodon edistämisestä maallistumisen kustannuksella.

 

Mitenkä tuo meidän vihreiden
alkoholipolitiikka istuisi Turkkiin.

JaakkoKorpi-Anttila
Kirkkonummi

Sotaorpo, elämä hautausavun ennakon ja halpakaupan tarjousten varassa (pääosin, evp).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu