Ensimmäiset omenavarkaudet – ja kuinkas sitten kävikään!

Joutilaisuuden autuus ja otollisuus
paistaa lähes jokaiselta Uuden Testamentin sivulla. Ihmiskunnan
historiassa työ oli rangaistus ja synnin palkka. Tästä ajatuksesta
kai on peräisin se, että paremmassa asemassa olevat harrastivat ja
harrastavat sellaista sosiaalista ja kulttuurillista kanssakäymistä,
mikä ei edellytä omaa fyysistä ponnistelua.

Eliitti on perinteisesti arvostanut
pelkkää katselua ja kuuntelua välttäen omaa aktiivista
osallistumista. Rahvaan kulttuuririennoissa yleensä hiki lentää,
kun osallistutaan esimerkiksi kansantanssiin tai
suunnistuskilpailuihin. Rahvas on ymmärtänyt, että käden työ on
taidetta. Jokainen käsintehty esine on taideteos, jonka arvostus
riippuu muun muassa sen käytettävyydestä, sopusuhtaisuudesta ja
kauneudesta. Äveriäät eivät vaivaudu tekemään itse vaan
ostavat. He ovat taiteen ystäviä.

Teeskentely ja sen myötä pinnallisuus
mursi kaikki padot jo 200 vuotta sitten. Korkeakulttuuri syntyi
maailmassa, joka oli pelkkää kulissia ja jäljittelyä.
Ikävystyneenä, märehtijän katseella alettiin taidetta ja muuta
kulttuuria ihailla nyökytellen arvostelijoiden tyhjänpäiväisille
puheille. Harva jaksoi nähdä vaivaa päästä ensivaikutelman yli.
Näitä asioita tarkastellessa tulee väkisinkin mieleen, ettei
ajattelun lahjaa vielä nykyäänkään Luoja ole muistanut jakaa
ainakaan niin paljon, että sitä äkkiseltään huomaisi.

Musiikki on kulttuurissa oma lukunsa.
Siihen ei edellä esitetty itkuvirsi täysin istu. Kun ihminen kuulee
musiikkia, alkavat vartalo ja jalat liikkua sen tahdissa
tiedostamatta. Tämä on evoluution myötä tullut piirre, se on eräs
ilmaisun muoto. Todennäköisesti siinä ohessa muotoutui myös
rytmi, johon tanssi istui liikkeen, tasapainon ja eleiden ilmaisun
kautta.