Tampereen Tessu ja Rautajärven Maamiesseuratalo
Tessu on hieno liikunta- ja tanssipaikka Tesomassa: on tilaa, on hyvä lattia
ainakin minun kengille ja akustiikkakin on sellainen, että
perjantaina (6.9.) syyskauden avajaisissa kuulin mitä Sinitaivas
soitti. Jos arvata saa, niin sanoisin, että Tampereen kaupunki tukee
hienolla tavalla nuorisotoimintaa antamalla tilojaan tanssiurheilun
käyttöön. Se näkyy tanssiyleisön profiilista ja taidoista.
Fiksuja myös nuo kaupunginisät sentään jossakin päin Suomea.
Lauantaina oli Tampereen keskustorilla perussuolaisten tapahtuma,
mutta ajoimme ohi, kun piti kiirehtiä hienoon kirjastoon, josta suuntasimme
Rautajärven perinteiselle
Maamiesseuratalolle Pälkäneelle, missä paikallinen kyläyhdistys
vai oliko se sahtiseura osoitti voimaansa järjestämällä tanssit.
Rautajärvi on noussut ’tuhkasta’ Felix-linnun tavoin ja valittiin
nyt vuoden 2013 kyläksi. Se vaatii muutakin kuin avustushakemuksia.
Joka tapauksessa Martti Metsäkedon tanssiorkesteri juhlisti
tanssivaa yleisöä mukavalla soitollaan.
Nämä kaksi paikkaa ovat mieltä
ylentävinä esimerkkeinä siitä, että myös pienellä rahalla ja
hyvällä yhteistyöllä saadaan aikaan tervettä toimintaa ja
ylläpidetään monipuolista kansankulttuuria.
Sinitaivas ja aurinkoista tanssimusiikkia
mutta nyt on toisin, Alle mun sateenvarjon
http://www.youtube.com/watch?v=LhzJx7rqbSQ
Ilmoita asiaton viesti
>#1/JP:
Kyllä tuonkin kappaleen Sinitaivas illan mittaan soitti. Vahinko vain, etten osaa sitä tanssityyliä, joka siihen parhaiten sopii, joten piti mennä tavallisena fuskuna.
Eräs vanha tarina Sinitaivaasta tulee mieleeni. Heillä on humppabravuurina ’Raatteentie’. Kerran laivalla välillä Turku – Tukholma matkustajina oli paljon venäläisiä, jotka olivat kovin innokkaita tanssilattialla. Osan innokkuudesta aiheutti varmaan baarimestarin hyvät drinkit.
Orkesteri soitteli mukavia tanssikappaleita ja eräs venakko kävi kovasti pyytämässä jotain hänelle tuttua kappaletta, en kuullut mitä ja ilmeistä päätellen ei orkesterin laulava rumpalikaan, mutta kohteliaasti vastasi, että daa, daa. Sattui juuri humpan vuoro ja pojat vetivät venäläismalliset suikat ja piippalakit päähänsä ja aloittivat ’Raatteentien’ soittamisen.
Ei voi paremmin osua ajoitus nappiin. Onneksi ilta oli jo pitkällä ja luulen, etteivät venäläiset ymmärtäneet sanoitusta, jonka viimeinen säe päättyy: ’.. palannut ei kettään’. Meillä suomenkielisillä oli naurussa ja ilmeissä pidättelemistä. Diplomaattista selkkausta ei kuitenkaan tapahtunut, kiitos kielimuurin.
Ilmoita asiaton viesti